Sivut

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

sunnuntai :)

Sunnuntai - tämä viikonpäivien Johnny Depp. Superia! Hymyilyttää väkisinkin. Kaikki ei tykkää (kokevat muka lähestyvän maanantain uhkan koko päivän yllä - pöh!). Minulle sopii sunnuntai. Hidas aamu, mutteripannukahvia ja sunnuntain hesari. Voiko päivä paremmin alkaa!


Hyvä ystävä ja piiiiitkä koiralenkki. 1 t 40 min meni kaiken kaikkiaan hyvässä seurassa. Toki osa lenkistä oli koirapuistossa seisoskelua, joten ihan noin kovassa kondiksessa en ole, mutta kyllä reipasta kävelyä yli tunti tuli kuitenkin!

Että lienee turha täällä valittaa jalan/selän kuntoa, kun se näin hyvin kuitenkin kestää. Pientä lihasjäykkyyttä lenkin jälkeen tuntuu, mutta ei sen kummempaa. Aika ihanaa kuitenkin, vaikka velipojan juoksemaan lähtöä seuratessani ottikin kupoliin aika tosi paljon.

Ostin ihanan kevään vihreän urheilupaidan ja tällä shoppausreissulla tapasin kohtalotoverini. Nuoren naisen (siis minä en luule olevani nuori nainen - tämä ei ole se yhdistävä tekijä), jolla on ollut kolme prolapsia kerralla ja katastrofaalinen tilanne selässä. Kuntoutuminen on hänelläkin ilman leikkausta sujunut kohtuullisen hyvin, mutta elämä ei koskaan ole ollut ennallaan selkäräjähdyksen jälkeen ja hän joutuu (periaatteessa) kaikessa aina huomioimaan selkänsä.

Hänellä ei varmasti ollut pienintäkään tarkoitusta pelotella, mutta olin kauhusta kankea kuultuani hänen tarinansa! Vedin urheiluliikkeen muovipussia perässäni kotiin kulkiessani ja ajattelin, etten koskaan, en koskaan, tule käyttämään kauniin kevään vihreää urheilupaitaani...

No ikuinen optimisti (tai todellisuuden kohtaamisesta kieltäytyjä) nostaa jälleen päätään ja perjantaisen hellän kevyen salitreenin, eilisen siivousurakan ja tämän päivän megakävelylenkin jälkeen, olen taas varma, että kevään vihreänkin aika tulee vielä.

Kuitenkin suurimman osan aikaa olen niin onnellinen koko ajan kohentuvasta liikkumiskyvystäni, että en ehdi suremaan menetyksiä! Tällä hetkellä on niin jäistä ja liukasta, että ikävä juoksemaan ei ole ylitsepääsemätön. Ihan mukavaa, että ei juuri nyt juoksusäät eivät ole parhaimmillaan. Sitten kun ihanat kevät illat vähän tästä kuivahtavat ja aurinkoiset viileämmät kesäaamut koittavat niin tiedän, että sitten on vaikeampaa.

Kolmen-prolapsin-kohtalotoverini kuitenkin korosti sitä, että ainoa henkilö, joka toipumisessa todella voi auttaa olen minä itse. On opittava kuuntelemaan kehoaan ja ainoastaan siten löytyy oikea tapa liikkua ja ne turvalliset rajat, joita on pakko oppia kunnioittamaan. Näinhän sen varmasti on.

Hiljaa mielessäni toivon, että olisin maltillinen ihminen. Sellainen, jolle kun sanotaan, että tämä jumpan teet joka ilta niin sitten kans tekisin. Mutta toisaalta, millaisen hinnan olen valmis maksamaan, jos vielä pääsisin juoksemaan? Tuntuuko päivittäinen pieni jumppa ja venyttely teistä kovalta hinnalta?

t TM jolla alkaa olla häkkiin suljettu olo... paranemisen merkki? vai levottoman luonteen?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!