Itse asiassa minulta puuttuu muutama päivä vielä siitä odotetusta 12 viikosta, mutta tänään kun aurinko paistoi ja päivä oli kuin tehty ulkoiluun, en enää pystynyt pidättelemään itseäni ja kävin juoksemassa. Ihan vähän vain. Muutaman lyhyen pyrähdyksen. Voi onnea!
Olisin voinut itkeä ilosta. Ihan hyvin olisin voinut! Mutta olin niin tohkeissani, etten älynnyt edes sitä!
Juoksukunto on kyllä kadonnut kolmessa kuukaudessa, mutta sittenkään juoksu ei ollut tuskaista! Otin yhden tyttäristä kirittäjäksi (ja kantamaan minut metsästä kotiin, jos selkäni laukeaa...). Keskityin selkääni koko ajan ja olin niin tietoinen siitä, että tyttären jutustelu meni varmaan ainakin puoliksi ohi... 13-vuotias teki spurtteja ja kirmaili pitkin rantakallioita. Minä keskityin siihen, että juoksin vain pehmeällä alustalla, rauhallista tahtia, oikeassa asennossa, huolellisesti askeltaen, jne.
Juoksin viisi lyhyttä pätkää, koko lenkin kesto oli 50 minuuttia (siis suurin osa kävelyä kuitenkin!). Tuntui ihanalta. Selkä ehkä aavistuksen väsynyt... En ole siitä edes varma, koska keskityn kuuntelemaan selkää koko ajan niin, että olen siitä tietoisempi kuin pitkiin aikoihin. Lie ollut tällainen koko ajan? Aamuhan sen sitten näyttää...
Oikean jalkaterän seutu ei tunnu näin jälkeenpäin yhtään miltään. Siis sen kummemmalta kuin ennenkään. Juostessa alue (siis se tunnevajaa, liikepuutoksinen osa minua) särki loppulenkistä hieman (väsyneenä alueella saattaa olla hetkittäin kipua muutoinkin), vaikka juoksu sujui hyvin enkä ainakaan itse huomannut minkäänlaista toispuoleisuutta tai väärin askeltamista tms juoksussa. Jotain mätää askelluksessa ilmeisesti kuitenkin oli ollut, koska tunnevammaiseen isovarpaaseen ilmestyi juoksun aikana (olemattoman) pieni mustelma yläpinnalle heti nivelen yläpuolelle... Tämä harmittaa vietävästi. Eihän se kipeä (tietenkään) ole, mutta arveluttaa kuitenkin koko juokseminen (tosi) vähän.
Toisaalta mietin, että tässä on nyt sitä sokkihoitoa ja ärsytystä heikosti toimivan hermon alueelle niin, että jospa vaikka tunto palailisi tai viereiset hermot heräisivät pitämään huolta tästä holtittomasta alueesta... (siis oikeastihan se ei mikään hotiton ole, koska kukaan ei esimerkiksi kävelystäni pystyisi näkemään, että osa oikeaa jalkaani ei tunne normaalisti).
Olo tästä pienestä ärsytyksestä huolimatta on mitä mainioin. Suunnittelin varovasti, että mikäli mitään muuta oiretta ei tule, kävisin seuraavan kerran varovaisen lenkin juoksemassa perjantaina... Samanlaisen. Ei yhtään pidempää. Mikäli selkä oireilee yhtään, pidän vielä pidemmän tauon. Jos todella hankaluuksia tulee, juoksu siirtyy syksyyn tai ensi kesään.
Mutta haaveillahan saa. Eikö saakin?
tTM
Aivan mahtavaa!! Olen niin iloinen puolestasi. Ajattele minkälaisista vaikeuksista olet nyt toivottavasti selvinnyt...ja liikuntaintosi kovempi kuin koskaan. "Entisessä elämässä" tuollaiset kivut olisivat helposti saaneet lyömään hanskat tiskiin ja luopumaan liikunnasta tyystin.Ja nyt taas asenteesi on niin hyvä:kuuntelet kroppaasi ja sen mukaan LIIKUT. Hyvä sinä!
VastaaPoistaMahtavaa! Kevään mittaan minulla on ollut pari (ei tietenkään yhtä pitkää kuin mitä sinä olet joutunut pitämään) taukoa juoksemisesta, ja vaikka se meno kangerteleekin paussin jälkeen, niin äkkiä se juoksumeininki taas löytyy. :) Tärkeintä on tietysti se, ettei juoksuilo ole kadonnut minnekään, vaan pikemminkin sisältä löytyy enemmän tahtoa ja päättäväisyyttä juosta kuin koskaan aiemmin.
VastaaPoistaVaikka se tunnottomuus ei koskaan kokonaan lähtisikään, niin se ei haittaa juoksemista lainkaan. :) T: Oikean jalan ulkosyrjä edelleen hieman tunnevammainen
Onnittelut! Siitä se lähtee :) Blogisi on hyvää terapiaa tällaisellekin laihduttajalle, kiva löytää vertaistukea netistäkin!
VastaaPoistaHiljaa ja varovasti olen lenkin jälkeen ollut ja kuulostellut, että tuntuuko selkä huonommalta/kipeältä... No ehkä vähän...? Täytyy nyt ottaa vaan rauhallisesti ja pitää kunnon tauko. Sitten vaan uudelleen radalle :) En poiskaan pysty olemaan! Hinku on taas hirviä, mutta nyt on maltettava. Huomenna maaginen 12 viikkoa täynnä selän räjähdyksestä. Yksi rajapyykki takana.
VastaaPoistaOma mieliala nyt vähän jumissa (kuten painokin), mutta ilman muuta olen iloinen, jos paikallaan tönöttämällä voin terapoida muita :) Kyllä tää vielä tästä lähtee eteenkin päin! :)
Haaveilla saa ja pitää! Tsemppiä, kesää kohti mennään!!! :)
VastaaPoistaNeiti X
Kiitos tsempistä! Mukavaa, että olet palannut :)
VastaaPoista