Mitähän sitä mielialastaan sanoisi... Jos ei ajattele mitään, niin ihan jees! Siis pitkiä ajattelemattomia jaksoja takana!
Olen lenkin jälkeen kuulostellut selkääni (hysteerisenä) ja jkv on "väsynyttä oloa" tai arkuutta alaselässä ollut havaittavissa, mikä nyt sinänsä ensimmäisen juoksun jälkeen voisi olla normaalin rajoissa noin muutenkin, mutta enhän minä sitä siltä kannalta ota! Olen yrittänyt varovasti venyttää alaselkää ja muuten pyrkinyt siihen, etten tee mitään mistä tiedän selän ärsyyntyvän. Ja odottanut lopullista halvaantumista.
Jalka on samanlainen kuin ennenkin. Sillä rintamalla ei mitään uutta. Taaskaan. Vieläkään. No mutta ei toisaalta huonompaakaan... Voittohan se on sekin. Miten ei tunnu yhtään voittajalta?
Paino tönöttää paikallaan. Great! Tämähän se oli se laji, josta olen papereita vaille maisteri! Niin ja tekoja vaille tavoitepainossa!
Mutta vaikka minä kiukuttelisin kuinka, ulkona paistaa aurinko ja kevät tulee ihan väkisin. Ei voi mitään! Pakko nauttia - ainakin vähän. Ja juoksemaan menen uudelleenkin. Heti kun luotan selkääni (ehkä jo viikonloppuna). Vähän on kotipilatestakin suunnitelmissa, kun julkipilateksiin en vielä (halvauksen pelossa) uskalla mennä. Pilateksesta pitää kuulemma tulla uusi paras kaverini... No mikäpä siinä! Ainahan yhden kaverin voi vielä ottaa. Ei kai niitä koskaan liikaa ole?
Eli ulkoisesti hiljaa paikallaan, sisäisesti aivan yhtä suurilla kierroksilla kuin ennenkin! No. Elämä on.
Nautitaan keväästä!
tTM
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos viestistäsi!