Sivut

tiistai 30. marraskuuta 2010

Paluu arkeen

Kurjin puoli juhlissa on se, että niiden jälkeen palataan (jokseenkin karusti) takaisin arkeen. Älkää ymmärtäkö väärin! Arjessa on paljon hyviä asioita. Se on tuttu ja turvallinen. Eikä tarvitse sudokuita tai palapelejä aivojen aktivoimiseksi. Riittää kun ratkoo ihan tavallisia arkisia haasteita: kuinka saadaan neljä ihmistä suunnilleen samaan aikaan eripuolille pääkaupunkiseutua, kun käytettävissä on vain yksi auto jne. On ihanaa kun on tekemistä ja on nämä ihanat ihmiset ympärillä. Kyllä minä arjestakin tykkään. Arki vaan tuntuu vähän kuluneelta juhlan jälkeen. Tiedättehän monessa pesussa haalistunut ja vähän nukkaantunutkin...

Arkeen on kuitenkin palattava. Nämä aikataulupalapelit ja muut odottavat pelaajaansa kärsimättöminä. Haaveilemaan ei auta jäädä.

Eilen päätin sitten täräyttää itseni arkeen kiinni. Kiertelin blogeissa ja nettimaailmassa etsimässä innoitusta, että mitä sitä sitten. Quantinan saavutettu juoksuhaaste ja Tainan haave siitä, että pääsisi juoksemaan aika pitkälti määrittivät minun liikuntani suunnan! Johan nyt on velvollisuuskin mennä, kun pystyy :) Eli kävin juoksemassa 40 minuuttia (5 km) juoksumatolla. Vieläkään ei olla BFF-tasolla juoksumaton kanssa (siis se teinitermi, ei mikään urheilutermi :)), mutta aletaan jo paremmin ymmärtää toisiamme! (Onneksi Tom&Jerry ei enää pyöri salin valkokankaalta!! Tilalle oli tullut lumilautailua.)

Lopuksi vielä heiluttelin kahvakuulaa ja tein vatsalihaksia. Että ihan kelpo treeni siitä sitten loppujen lopuksi tuli. Tänään tanssia, huomenna Total Combat. Nauratti muuten (asiasta taas yheksänteen) Heiaheiassa total combatin merkki (siis se pallukka, jolla merkitään liikuntasuoritus liikuntapäiväkirjaan) on oikein kunnon kontaktilajin merkki :) No ei siellä oikeasti kenenkään raiveleihin kiinni käydä ja lyönnit ja potkutkin voi osua vain todella huonolla tsäkällä vahingossa :) Mutta kyllähän se hienolta sellainen merkki näyttää siellä liikuntaprofiilissa meikäläisen kohdalla, kun varsinainen kontaktilajien taitaja en ole!

Tällaiset liikuntasuoritukset/suunnitelmat tänään ja näillä on tarkoitus päästä kiinni arkeen. Eilen en käynyt edes vaakassa. Tänään kävin, mutta sitä lukemaa ette saa koskaan tietää! Sen tiedon vien hautaan mennessäni! Mutta jätän sen taakseni, katson eteenpäin ja toivotan teillekin raikasta, energistä viikkoa! Ulkona on todella kaunista! Aurinko paistaa ja luntakin on! Tästähän tulee hyvä viikko!

TM täynnänsä aurinkoenergiaa!

3 kommenttia:

  1. Kuunteletko muuten musiikkia juostessasi juoksumatolla? Itse meinasin saada hysteerisen epätoivokohtauksen kun luulin viimeksi jättäneeni mp3 kotiin... Ajatus 40 min. spinningiä ilman musikkia oli aivan mahdoton! Onneksi se sieltä salikassin syövereistä sitten löytyi ja treenit saatin pelastettua!

    VastaaPoista
  2. Tuo onkin vähän ongelma! Meillä on juoksumattoja salilla kahdessa kohdassa: normaalissa lämmittelytilassa, jossa pystyy hyvin kuuntelemaan omaa soitinta (tai laittamaan kuulokkeet kiinni juoksumattohärveliin ja saa kuuluviin televisiokanavat, jotka näkyvät lämmittelytilan televisioista) ja toisella eli "pimeällä puolella", jossa itse juoksen. Tämä toinen tila on todella siis pimeä ja sen vuoksi tykkään siellä juosta, kun saan olla ihan "omassa rauhassa". Täällä pimeässä tilassa (huone on nimeltään cardio zone) on valkokankaat, joissa pyörii jotain motivoivaa ja musiikki soi talon puolesta niin kovaa, ettei omaa soitinta pysty kuuntelemaan. Ongelma tässä on tietysti se, että musiikki ei ole omavalintaista (15 min lämmittelyt ihan ok, mutta tunti on jo aika pitkä aika) ja nyt kun olen juossut siellä useamman kerran huomaan samojen biisien toistuvan (ja edelleenkään ei MUN valitsemia biisejä!!!). Eli harjoittelussani alan joutua siihen vaiheeseen, että mun pitäisi siirtyä juoksemaan sinne valoisalle puolelle, että voisin kuunnella omaa musiikkiani... Kuitenkin veikkaan, että sinnittelen siellä pimeässä niin kauan kunnes musiikki oikeasti alkaa tökkimään.

    Ja ehdottomasti samaa mieltä, että musiikki tarvitaan juoksemiseen! Ajatus siitä, että juoksisin lähemmäs tunnin hiljaisuudessa juoksumatolla ei totisesti houkuttele! Ulkonakin juoksen luupit korvilla paitsi koiran kanssa juostessa.

    VastaaPoista
  3. Omalla salillani kaikki laitteet ovat samassa tilassa, jossa välillä musiikki niin kovalla, että hyvä kun kuulokkeista kuulee omaansa.
    Pimeä cardio-huone olisikin kivan rentouttava, jos ei pakotettaisi kuuntelemaan ties mitä musiikkia:)!

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!