Lomaa tuli vietettyä reissun päällä niin kuin aika usein on tapana. Oltiin lihapatojen äärellä, mutta myös liikuntamahdollisuuksien äärellä. Tuli syötyä herkkuja (pullaa ja suklaakakkua). Siispä hieman kauhistutti tänä aamuna vaa'alle nousta... Monipuolinen liikunta kuitenkin oli jotain kuluttanut, kun paino oli "vain" 62,8 kg. Siis enemmän kyllä kuin lomalle lähtiessä, mutta vain niin vähän, ettei se riitä tekosyyksi heittää hanskat tiskiin! Olin uskomattoman tyytyväinen, kun kuitenkin pysyttiin alle 63 kilossa, jota tuossa kuukauden verran vissiin tahkottiinkin.
Hienoa! Ostin kevättakin, joka on aika... sopiva... Mutta päätin, että en ota sitä isompaa kokoa, joka oli reilu hartioista, KOSKA tämä pienempi koko on täysin sopiva, kun säät lämpenevät ja takkia pystyy käyttämään. Takki 50%-tarjouksessa maksoi edelleen yli 100 euroa, joten kyllä pitäisi toimia motivaattorina (onkohan tuo sana)!! - No rehellisyyden nimissä ajattelin, että sitten sitä voi käyttää esikoiseni, jos mä en siihen mahdu... On sellainen urheilullinen retkeily/koiranulkoilutus/pyöräilytakki.
Siis kyllä minä tähän asiaani uskon! Uskonhan? Vaikka takaporttina ajattelin antaa takin tyttärelle, JOS en itse laihdu... Mutta se on vähän niinkun huumoria ja ei ole. Vaikka etenemme aikataulussa ja suunnitelman mukaan, jokin ainakin hetkittäin kaihertaa. Ja tämä tapahtumisen sietämätön hitaus!! Uskomatonta. Mitään ei tapahdu (tai siis on tapahtunut, mutta vieläkään ei olla valmiita!). Kotopuolessa pyörähtäessä äiti päivitteli moneen kertaan, että on kuule ihan sinun vartalo muuttunut :) No kai se on, kun 5 kg puuttuu ja eniten se näyttää lähteneen mahakumpareesta... Että kyllähän sitä tapahtuu, mutta kun vieläkin on matkaa... Sitä tuntee hyytyvänsä tähän jahnaamiseen. Pelkää, että vanhat, huonot tavat ovat ihan oven takana ja rynnistävät ruokapöytään, jos hetkeksikin löysää. Haluaisi olla jo tavoitteessa ja valmis ja... KYLLÄ MINÄ TIEDÄN, että toiset ovat tehneet vuosikausia töitä oman Uuden Elämänsä löytämiseksi, mutta kun kyse on nyt minusta! Ja minä en ole kärsivällinen. Missään. Koskaan.
Mutta eikun loman jälkeen itseä taas niskasta kiinni. Kotona ja töissä käydessä se onkin helpointa: kaupassa käynti suunnitellusti, liikuntaa arkirutiinien puitteissa ja ruokailu hallitusti. Vettä enemmän, kasviksia enemmän, proteiini vähärasvaista, peruna pois, riisiä ja pastaa vain täysjyvänä ja vähän... ja SOKERI KOKONAAN POIS. Eiköhän näillä eväillä taas päästä eteenpäin!
Yritetään yhdessä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos viestistäsi!