Sivut

tiistai 29. marraskuuta 2011

Terveisiä Kohtuuttomuudesta

Tein pidennetyn viikonlopun matkan Kohtuuttomuuteen. Matkamuistoja sain 100 g päivässä, kolmen päivän reissussa. Yhteensä siis 300 g matkamuistot. Hurjempiakin reissuja olen tehnyt. Aikaisemmassa elämässä. Sokerin huuruisia. En silti ole ylpeä matkastani.

Mutta niin kuin matkoilta usein, melkein parasta on kotiin paluu. Tältä matkalta kotiuduin tosi huonovointisena, joten on helpotus olla kotona!





Tänään on ihanaa olla kotona. Takana on aamulla juostu tunnin lenkki (olipa jalat tukossa!) ja iltaan vielä väkisin tungettu pilates-tunti. Aivan liian kiireellä oven välistä tunnille luikahtaneena, sain kuitenkin lähteä kotia kohti täysin rentoutuneena ja hyvin töitä tehneenä. Ihan mahtavuutta!

No joku voi tietysti sanoa, että olen palannut Kohtuuttomuuteen. Nyt vain eri rakkaan kanssa. Sokerin hylkääminen aiheutti välittömän laastarisuhteen Liikunnan kanssa. Mutta mitä siitä! Liikunnan kanssa voin hyvin. Sokerin kanssa kuvottaa koko ajan tai ainakin heti jälkeenpäin. Arvaa kumpaa oikeasti rakastan?

t TM endorfiineissään

ps. ARVATKAA MITÄ!? Läheisellä on ollut salaisuus melkein vuoden ajan ja tänään hän sitten sen minulle paljasti, kun ei enää ilmeisesti jaksanut pidätellä! Salaisuuteen pääsette kurkkaamaan tekin täältä!

5 kommenttia:

  1. Onnea rakkaudelle <3

    VastaaPoista
  2. Ihana juttu ja tervetuloa takaisin kotiin:)
    Kerro sitten mitkä Jillianin dvd:t tilasit! Olen lukenut paljon kehuja 30 day shred:istä. Ja joo, minä myös haluaisin oman Jillianin tsemppaamaan ja pitämään kaidalla tiellä!
    Oletko muuten huomannut, että Jillianin oma ohjelma "Eroon läskeistä" (tms.) on tullut muutaman viikon? Viimeksi se ei tullut, joten toivottavasti ei ole jo loppunut?!

    VastaaPoista
  3. Kiitos, kiitos :)

    Juu tilasin 30day shredin ja sitten sen vatsa-dvd:n... Tarkempia tietoja kun tulevat. Tuon "Eroon läskeistä" meni kyllä minulta totaalisesti ohi. Harmi. Jillian on ässä :) ja nyt ohjelma on loppunut (googletin) - höh! Mutta onneksi dvd:t ovat kohta jo matkalla :)

    VastaaPoista
  4. Siellä kohtuuttomuudessa kävin minäkin, huoh. Jospa opimme taas jotain tuolta reissulta ja jatkossa moisia ei enää tuollaisessa mittakaavassa tarvitsisi kokea!

    Todellakin kotiinpaluu oli paluu tuttuun ja turvalliseen arkirytmiin syömisineen ja liikkumisineen. Nopeasti helpottui olo :)

    Liikuntarakkauden jatkumista läpi elämän!

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!