Sivut

perjantai 22. lokakuuta 2010

Liikunta-automaatista ruoka-automaatti

Kyllä kai sen vähitellen uskaltaa ääneen sanoa, että nyt lähes 10 kk startin jälkeen, liikunta oikeasti on tullut osaksi elämääni. Varmsti jossain vaiheessa tulee aikoja, että sairauden tms vuoksi tulee taukoja, mutta uskon, että kokonaan vierottumista ei hevin tapahdu enää.

Nytkin flunssan aikaan kuulostelin oloani koko ajan, että jokohan sitä uskaltaisi lähteä. Lenkille, zumbaan, salille, jotain. Nyt säiden kylmentyessä koko ajan ja nopeasti (tänään täällä ainakin tulee niin, että hiukset repee päästä ja vedet valuu solkenaan silmistä, että kauheen siistinä tai naisellisena ei sitten tänään ole tullut palavereihin riennettyä...) on ulkona lenkkeily alkanut vähitellen hirvittää. Siis kyllä vielä juostessa tarkenee, mutta kohta oikeasti talvi kolkuttelee ovella. (Ai niin joulufriikkinä ostin tänään ihana kirjan "Meillä on joulu" oih!)

Eilen kävimme yhden juoksijaihmisen kanssa keskustelun siitä, kuinka siirrymme talven tullen juoksemaan sisälle, juoksumatolle. En ole juossut ikinä pidempiä matkoja/aikoja juoksumatolla. Kokeillut moista olen kyllä muutaman kerran, mutta siihenkin on nyt vain vähitellen opeteltava. Ja kyllähän juoksija sen tuskan tunnistaa, kun juoksu syystä tai toisesta pitää korvata jollakin... Vaikkakin tykkään mm hiihtämisestä, niin kyllä tuskan hiki nousee, jos joku sanoo, että korvaat kato ne juoksulenkit sitten hiihdolla... EN! En ja en. Vihdoin kun tuskan jälkeen olen oppinut juoksemaan niin sitä ei saa ottaa multa pois :)



Meidän meri näyttää nyt tällaiselta. Tuuliselta, kylmältä, mutta kuitenkin aina hyvältä!

No mutta jos liikunta on tullut jäädäkseen, on aika paneutua ruokailuun tarkemmin. Täytynee istua ihan paperin ja kynän kanssa alas ja tehdä suunnitelma siitä, miten terveellinen ruokailu muutetaan automaatioksi! Palaan asiaan myöhemmin :)

2 kommenttia:

  1. On se vaan mahtava tunne, kun tietää, että liikunta on jo tapa, eikä jää sairastumistenkaan takia enää pois kuvioista. :)

    VastaaPoista
  2. Niin mahtava tunne! On vaan niin koukussa siihen hyvään oloon, joka liikunnasta seuraa :) Suunnittelee vaan, että mitähän lajia sitten kokeilis! Huomenna ajattelin salille ja tehdä oikein tehokkaan lihastreenin! Jos vaikka ajelis sitten puistojen kautta matkat niin sais MELKEINmaastopyöräilyä lisäksi :)

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!