Sivut

torstai 8. syyskuuta 2011

Tavoitteita pitää olla!

Pitääkö? Eikö voi vain olla?



Raivostuttava flunssa pitää otteessaan ja vaikka pahin lienee jo takana (jo on aikakin - onhan tätä puolitoista viikkoa jo pidetty) niin uskomaton voimattomuus on jäsenissä edelleen. Tuntuu, että reidet tärisee jo, kun otan treeniohjeen käteeni. Ja siinä vaiheessa en ole vielä edes ponnistautunut sohvalta.

Treenaamattomuus tuntuu rangaistukselta sinänsä! Ärsyttävää.

Tästä vetämättämyydestä ärsyyntyneenä olen sopinut huomiselle salitreffit. Jos ei kunto älyä itsellään palata niin sitten menen sen salilta hakemaan. Tai aikkauhee - ei kai kyse ole jo tästä!

Herkuttelu ja löysäily näkyy ihan kohta vaa'assa! Paino tönöttää nyt melko tarkkaan 6-kympissä, joten en suostu keskustelemaan siitä ennen kuin se taas alkaa turvallisesti viitosella. Että saa nähdä keskustelenko siitä tässä elämässä!?

Että tässä minä lahoan sohvalla voimattomia lihaksiani päivitellen, mutta minun sisälläni se sisukas osa minua varjonyrkkeilee flunssabasiliskoja vastaan. Ehkä tämä tästä. Huomenna salille ja sittenhän nähdään, kumpi voittaa.

tTM melko päättäväisenä

4 kommenttia:

  1. Pitäisi vissiin minunkin vähän katsoa, miten paljon herkkuja nassuun sujahtaa. :) Ei paljoa juoksulenkit laihduta, kun kitusiin uppoaa vähintäänkin kulutettuja kaloreja vastaava määrä suklaakeksejä ja -jäätelöä. Mutku ne on niin hyviä! No juu, kai tää tästä taas. Toivottavasti flussasi hellittää pian!

    VastaaPoista
  2. Rrrraivostuttava flunssa täälläkin päässä. Ehkä flunssasta kuitenkin nousee feenix ja treenailut lähtee sitten oikein kunnolla liikkeelle.

    VastaaPoista
  3. Olen juuri (ensimmäistä kertaa vai taas kerran, en ole varma...) tajunnut, että paino ei pysy 5-alkavana ellei luovu jostain. Mutta aina sitä vaan alkaa luulla, että voi jatkaa entiseen tahtiin kun kerran pääsee tavoitteensa lähelle...
    Edellisestä postauksesta...ihana fysioterapeutti sulla! Olen vähän sellainen, että aina pitäisi tietää syy kaikkeen, vaikka en sitten tekisikään mitään asian hyväksi... Ainoa omakohtainen kokemus fys.terapiasta on nuoruudesta polvivamman takia, mutta silloinen terapeutti, vaikka ammattitaitoinen olikin, oli niin hirveä tyyppi muuten, että ei siinä juuri mistään halunnut puhua. Nyt olisi kiva tietää parinkin vaivan syyt. Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  4. Kiitos, Q! Sehän se on just, kun vaan suussa maistuvat niin ihanilta, mutta vaatteiden kiristäminen ei taas houkuttele kyllä yhtään. On vaan tartuttava itseään välillä niskasta kiinni :)

    Juu, Outi! Täällä feenix olis ihan lähtökuopissa, kun vois olla varma, että ilma kulkee niin, että kehtaa salille mennä :) Mutta kohta lähtee. Muistatko muuten sen Mayan motivaatiovideon lapsen syntymän jälkeen... Mun mielestä se ei löydy ainakaan samalla linkillä enää... Tiedätkö vieläkö se jostain löytyy?

    Noin se juuri on, Taina, mutta kova pää niin ei millään meinaa myöntää asiaa itselleenkin. Sinä olet loistavasti nyt pitänyt pintasi! Kesäkin selvästi sopii sinulle :) Ja fyssaristani: hyvän ammattilaisen kanssa on aina ilo tehdä töitä! <3

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!