Kiirettä töissä. Pieniä onnistumisia. Enimmäkseen paniikkihäiriötä teemalla "apua tuokin pitäisi ehtiä!". Välissä seesteisiä, mutta hyvin lyhyitä hetkiä, jolloin tuntuu, että "kyllä tämä vielä tästä"! Tykkään työstäni, mutta miksi sen pitää välillä olla tuollaista vääntämistä.
Huoli yhden niin kovin rakkaan kovasta urakasta. Enkä tiedä, pitäisikö tukea vai sanoa, että jätä tuo. Nyt riittää. Se oli tuossa. Ei tarvitse enempää. Mutta tekeekö väärin, jos antaa luvan luovuttaa? Mistä tietää, mikä on liikaa? Jos ei olisi niin tunteella mukana niin varmaan tietäisikin.
Monenlaista töistä ja kotoa pyörii mielessä non-stoppina 24/7. Osan vatvominen turhaa. Osaa pitäis ehtiä ja jaksaa vatvoa paljon enemmän! Toisaalta on välillä oltava ihan kokonaan vatvomatta ja luottaa siihen, että asiat järjestyvät. Vastaukset ovat jo olemassa. Pitäisi vain malttaa pysähtyä kuuntelemaan itseään.
Tänään kävin juoksemassa lyhyehkön lenkin. Väsynyttä menoa. Eipä ihme! Väsymystä totisesti onkin. Lenkin jälkeen illan mittaan on alkanut koskemaan kurkkuun! Voi elämä! Tämäkin vielä. Nyt ei millään sopisi/ehtisi/saisi sairastua! Villasukat jalkaan, kuumaa mehua ja peiton alle!
Huomenna herään terveenä! En anna flunssalle lupaa tulla!
Ja jos flunssa tulee, niin tulee sitten. Kyllä se pian on poissa. :) Mutta minusta tuntuu, että stressi tekee aina sen, että flunssa voi olla hyvinkin lähellä iskeäkseen. Toivottavasti tilanteet helpottaa!
VastaaPoistaToivottavasti kurkun karheus vain ohi menevää ja olet kunnossa tulevaan juoksutapahtumaan!
VastaaPoista