Sivut

keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Uusin tekosyy

Uskomatonta, miten luova olenkaan! Siis mikä tahansa käy tekosyyksi liikunnan hylkäämiseen ja pieneen (ihan pieneen - just joo) naposteluun. Kuvitelkaa: olemme hankkineet koiran. Siis koiranpennun, jonka rotua valitessa yksi valintakriteeri oli, että siitä tulee aktiivinen lenkkikaveri... No koira on ollut meillä kaksi viikkoa. Niin eihän se tietenkään 10 viikkoisena olekaan mikään lenkkikaveri, mutta koiraa ja sen hoitoa tekosyynä käyttäen en ole tehnyt mitään muutakaan... Ja tiedättekö, kuinka paljon koiranpentu nukkuu!??!! No, todella paljon. Että aikaa urheilulle kyllä olisi!

Siis ennen koiran tuloa (kutsukaamme sitä vaikka Duracelliksi) saavutin alimman painoni piiiiitkiiin aikoihin. Olin onnesta soikea (lue: hoikka). Vaatteet suorastaan tuntuivat roikkuvan päällä. Duracellin tulon jälkeen olen vahtinut sitä, siis koiraa en painoa! (ettei se pissaa sisälle), ollut valmiudessa ryntäämään ulos (maannut sohvalla) ja ulkoillut sen kanssa (no joo juossut kyllä rappuset ylös ja alas, mutta loppuajan seisoskellut talon nurkalla). Kaiken huipuksi Duracell on osoittautunut todella taitavaksi yksinolijaksi, joten sen jättäminenkään ei ole mikään ongelma... Duracell tuntuu ajattelevan, että "Aha, se lähti. No, mä nukun vähän aikaa niin se tulee takaisin!" Mikä reipas pikku otus. Siis mikä täällä sitten on ongelma?

No eihän tässä taas ole muuta keinoa kuin katsoa peiliin ja siellä se syyllinen taas takaisin kuikuilee. Se veltto naisihminen, jolla oli selkeä päämäärä, keinot ja muut ja joka nyt avutonta koiranpentua syyttäen on vajonnut takaisin sohvan pohjalle. Ainoa liikunnallinen teko, jonka olen viime päivinä tehnyt on oman työporukan ilmoittaminen Naisten Kympille. Se sentään on tehty ja koska olen itse organisoinut tapahtuman työkavereilleni, on nyt otettava lusikka kauniiseen käteen eli vedettävä juoksutossut jalkaan ja ryhdyttävä toimeen. Tämä on niin typerää, kun liikunta ei ole edes mitenkään vastenmielistä minulle...

Tänään on sovittu treffit Ystävän kanssa ja voitteko kuvitella... Yritin sopia ne vakijumpan kanssa päällekkäin, mutta onneksi sain viime hetkellä itseäni niskasta kiinni ja sanottua, että mulla on jumppa tuossa että ennen sitä tai sen jälkeen. Vaikeaa se oli, mutta sain sanottua sen ja nyt olen itsestäni ylpeä. Ja jumppaan menen vaikka mikä tulisi! Tästä se taas lähtee.

Ette usko miten suuresti minua tässä motivaation alhossa lohdutti ja antoi voimaa viestinne edellisiin teksteihin ja lukijamääräni kolminkertaistuminen. On mukavaa huomata, että joku on sekavaa ajatuksenjuoksuani jaksanut seurata, eikä vertaistuen vertaa liene! Kun tietää, että muutkin käyvät samoja kamppailuja järjen ja tunteiden kanssa, helpottaa se omaa taakkaa. Kevät tulee. Valo lisääntyy. Askel kevenee.

Nyt me kaikki otamme hintalaput lenkkareista ja lähdemme tuonne auringon paisteeseen (tai pieneen tihkusateeseen) ja tulemme takaisin sellainen lapsuuden ulkoilusta tuttu puna poskilla! Kun elimistö toipuu ensimmäisestä liikunnan tuomasta järkytyksestä, voimat ja jaksaminen lisääntyy, unen laatu paranee ja kaikin puolin vointi on parempi, kevyempi ja energisempi.

Eikun sisulla eteenpäin! Ja todentotta tärkeintä on se hyvä olo, joka liikunnasta ja terveellisestä elämästä tulee! Tänään Total Compat, huomenna hieman aristavat lihakset, mutta hyvä mieli! :) Valoisaa kevättä!

tiistai 16. maaliskuuta 2010

Juoksuaika

Pitkästä aikaa koneen äärellä ja vahva päätös jotain myös saada kirjoitettua. Uuden Elämän projekti jatkuu sisukkaasti kohti tavoitetta. Siitä ei tingitä piiruakaan. Vauhti kuitenkin suhteellisen hidas, mutta tavoitteen suunnassa edelleen. Ero edelliseen elämään näkyy jo vaatteissa ja peilikuvassakin. Se motivoi ehkä enemmän kuin mikään! Töissä vain kovasti ollut painetta ja tekemistä, joten aikaa edes tulosten kirjaamiseen ei ole ollut.

Suunta on ollut alaspäin kuitenkin niin selvästi, että olen alkanut haaveilemaan ajasta, kun paino alkaa viitosella! Sitten ei olisi enää kuin kolmisen kiloa normaalipainon ylärajaan... Mahtaako riittää tavoitteena sitten minulle vai haluanko nipistää siitäkin vielä alaspäin? Oikeastaan eniten haluaisin sitä, että liikunnan myötä vartalo muotoutuisi, kunto kasvaisi ja vaatekoko pienenisi, mutta painoluvulla ei kuitenkaan ole loppupeleissä niin paljon väliä... Kylläkin HALUAN, että se alkaa sillä viitosella :)

Uutena aluevaltauksena olan aloittanut juoksemisen. Olen toki joskus juossut, mutta en koskaan säännöllisesti. Kerran olen sisareni painostuksesta juossut Naisten Kympin ja kokemus oli hyvä. Nyt uudelleen elvytän tätä harrastusta. Vasta muutama juoksulenkki takana. Tänä aamuna viimeksi. Aurinko paistoi ja juoksu kulki sen 40 minuuttia ihan kevyesti. Ihana tunne. Jälkeenpäin voittajaolo!

Ostin suositusten ja mainoksen uhrina Naisen juoksukirjan ja olen opiskellut sitä ja joitakin alan lehtiäkin löytääkseni niitä mysteerisiä sykealueita ja harjoitusvaihteluita, joista kaikki alalle vihkiytyneet puhuvat. Juoksu kiinnostaa lähinnä sen takia, että se on kaikkein tehokkainta energian kulutusta verrattuna siihen käytettyyn aikaan. Vielä on pitkä matka siihen, että voisin hifistellä juoksupuheissani, mutta opiskelu on alkanut kuitenkin. Toivottavasti siitä on jotain hyötyäkin. Jokaisesta tehdystä juoksulenkistä nyt joka tapauksessa on hyötyä. Eli nyt sitten juosten kohti tavoitetta, vaikkei tulokset tule mitenkään rynnäten paikalle...

tiistai 2. maaliskuuta 2010

Minä, minä se olin

Huomasin... tai siis en minä mitään huomannut vaan Sisko huomautti edellisen postauksen luettuaan, että "sinähän kirjoitat passiivissa!" Jäin miettimään asiaa. Lomia on pidetty, painoa pudotettu... Hämmästyin. Todellakin! Tarkemmin asiaa pohdittuani tajusin, että ajattelenkin usein projektiani ikäänkuin varovasti ulkoapäin. Onnistuuko Uuden Elämän-projekti paremmin, jos ei mene itse siihen kovin tykö? Että antaa projektin rauhassa toteutua, eikä häiritse sitä...

Mikä tässä on seuraava vaihe, jos jatkan projektini ulkoistamista? Alanko puhua Uuden Elämän-projektista siihen malliin kuin olisin ottanut siihen projektityöntekijän... "Se on laihduttanut vähemmän kuin olisi odottanut"? "Se laahaa viisi kiloa perässä tavoitteistaan"?

Ja mitä sitten seuraa tämän jälkeen?? "Kuka on jäljessä tavoitteistaan?" "Kenen piti laihduttaa?" Ja sittenhän on jo kyse jonkun muun asioista ja tulee helposti sellainen olo, että mitä sitä nyt toisten asioihin puuttumaan. Aikaisemmat omatkin projektini olen onnistunut jättämään kesken. Nyt jos pysyn kaukana tästä, niin tämä saattaa onnistuakin. Siis mitä?

Ei hyvänen aika! Nyt potkut sille projektityöntekijälle. Ulkoistaminen loppui tähän. Vastuunotto alkaa! Tässä projektissa olen MINÄ, eikä mitään passiivista! Tämä on MINUN Uusi Elämäni.

Minä olen tänään laihduttanut 4,9 kg vuoden alusta. Olen 100 g päässä edellisestä (kolmen vuoden takaisesta) alimmasta painostani! Viimeksi pääsin siihen painoon tiukalla laihduttamisella. Kyllä olin silloinkin iloinen lukemasta, suorastaan riemuissani, mutta olin ollut niin tiukalla nälkäkuurilla, että olin jo valmis tekemään mitä vain saadakseni syödä! Joten söin... Lopputulos onkin teille jo tuttu. Tällä kertaa lähestyn painoa hallitummin. Nälkäkuuria ei ole pidetty (HUOMAATTEKO SE TAPAHTUU TAAS!!!) siis EN ole pitänyt nälkäkuuria! Olen juuri (eilen) vetänyt esiin salaisen aseeni tällä tiellä eli kävin tekemässä kevään ensimmäisen juoksulenkin! Mahtavaa liikuntaa ja tehokasta energian kulutusta. Tällä kertaa olen menossa alittamaan tuota lukemaa täynnä uskoa siihen, että kyllä vain pääsen ihan pian tuohon lukemaan ja myös sen alle! Innolla odottelen, että piakkoin painoni alkaisi jo viitosella. Se se vasta olisi jotakin :)

Siirryn passiivista aktiiviin! Otan vastuun tästä! (ja kävelen huomenna töistä kotiin, kun on toi bussilakkokin) Te muutkin aktiivit! Jatketaan valitsemallamme tiellä!