Tossun alla

on kevättä!

Ruoho vihertää varovaisesti ja hiekkatiet ovat sulat, pääsääntöisesti kuivat ja hiekka asfaltilta on lakaistu pois. Kyllä kelpaa!

Uskallan kaiken uhalla tunnustaa, etten pidä keväästä. Valokuvaajan sielu kärsii, kun kauniita maisemakuvia tässä lumen alta paljastuvasta ruskeudessa ja roskaisuudessa ei vain saa. Maisema on tylsä ja kokolailla ruskea. Odotan vihreyttä, joka on ihan kohta täällä! 

Kauniita kuvia pienistä yksityiskohdista niin kuin silmuista toki saa ja jään alta vapautuneesta merestä, mutta siihen se jää. (vinku-vänky-valivali)

Aurinko ja valo sen sijaan ovat (luonnollisestikin) taivaallisia! Valon lisääntyminen saa elämän palaamaan talvehtineeseen kehoon ja luontoon ympärillä. Linnut laulaa ja pörriäiset... pörisee.

Uskomatonta päästä juoksemaan vain yhdessä vaatekerrassa! Pyykkiäkin tulee paljon vähemmän :) Pelottava hiekka on hävinnyt, joten pyöräillä saa ihan rauhassa. Loistavaa!

Todella kiireistä niin töissä kuin muissakin velvollisuuksissa. En ole ehtinyt edes lukea blogeja, mutta kahlaan niitä läpi, kun suinkin ennätän. Oikein odotan sitä, miten paljon tekstejä on tässä välillä odottamaan kertynyt. Edessä kiireinen viikko, joka tosin (onneksi) huipentuu pitkään viikonloppuun kaukana kaukana täältä aikuisporukassa. Nano-sekunttiakaan ei minkäänlainen huono omatunto tule minua reissussa hidastamaan! Elämän ja ruokailun pidän raiteillani, mutta äänekkään ja vahvasti olevaisen jälkikasvuni jätän isovanhempien huomaan niin, että jo lentokentällä pystyn täysin vilpittömästi kysymään: "mitkä lapset?"

Annetaan aurinkoisen kevään helliä meitä ja nautitaan tästä välttämättömästä siirtymästä kohti upeaa lämmintä kesää, puistojumppia ja lenkkejä kevyissä vetimissä kevein askelin!

Kohta meillä on tossun alla KeSä <3

tTM

väsyneesti voimalla

Kun on tarpeeksi väsynyt, ei nuku. Tiedättehän tunteen. Että kuoleman väsyneenä kaatuu sänkyyn todella rankan viikon jälkeen ja herää aamulla *bling* klo 06 ihan virkeänä, mutta ei suinkaan levänneenä. 

Är-syt-tä-vää!

Sitten koko aamua värittää sellainen raivostunut energia, jolla juoksisi kympin lenkin kaksi kertaa, eikä oikeastaan edes huomaisi, että juoksi sen kaksi kertaa - eli nyt jos koskaan kannattaisi lähteä lenkille, mutta ei koska on luvannut mennä zumba+jooga-tuplatunnille ihan kohta kaverin kanssa. 

Ai niin sanoinkohan minä sitä, että olen käynyt joogassa nyt kerran. Tosin sellaisessa fit flow-joogassa (tiedän kyllä mitä se on, mutta en tiedä, mitä se on suhteessa muihin...). Ei selkä mitenkään kauhuissaan ollut, vaikka tarkkana saikin olla. Ja viikolla selkä on voinut ihan hyvin. Tänään luonnollisesti todella hyvin maailman parhaan perjantai-pilateksen jälkeen. 

Joogasta en vielä osaa sanoa, mitä mieltä olen siitä, että onko se minun lajini ollenkaan. Yleensäkin itseeni kohdistuvat vaatimukset ovat kovia ja sitä kautta pettymykset suuria, mikäli en yllä ensi hetken tavoitteisiini (mistä seuraa se, että heitän helposti pyyhkeen kehään, kun en ollutkaan niin hyvä kuin odotin, mutta luonnollisesti ajattelen, että se on lajin syy...). Niinpä jotekin odotin, että joogamaton päällä saavuttaisin jonkin myös henkisen tason, tietoisesti rauhottuisin ja tuntisin itseni ehkä... levolliseksi... (siis hei ekakerrasta lähtien :)).

No siis alun alkaen täysin järjettömiä tavoitteita persoonani tuntien... (henkisyys ja levollisuus vaatisi todennäköisesti vahvan lääkityksen) ja silti tunsin hienoista pettymystä seistessäni kaksinkerroin nenä sääressä kiinni ja tajusin ajattelevani, että säärikarvat pitäis ajaa... Eli hetki menee tuohon henkiseen kasvuun vieläkin. Tai miksei sitä voi olla henkinen sileillä säärillä!?

Hyvää viikonloppua! Urheillaan paljon sopivasti ja nautitaan keväästä! Se tulee kuulemma huomenna!

tTM raivoisasti hereillä

Hallitsen aikaa!

Minä hallitsen ajan ja ajankäytön. Ja minun aikani on niin täynnä sitä käyttöä, ettei kaikki käyttö siihen mahdukaan. 

Hirveä viikko kääntyy kohti loppuaan. Ihan kamala. Ja mahtavasti haastava ja ihana ja mielenkiintoinen ja täynnä niitä luovuttamattomia. Hetkiä. Ihmisiä.

Mutta ei juuri aikaa liikunnalle. Mitä nyt työmatkapyöräily alkuviikosta, puolijuoksua tehtyjä liian lyhyitä (meille molemmille) koiralenkkejä. Viikonloppuna sitten...

Pitkäksi venyneitä kokouksia, tapaamisia ja...

Pari ruokaravintolakeikkaa viikolla, yksi teatteri väliaikatarjoiluineen. Ihania ihmisiä <3 Ihania kohtaamisia <3 Yhdestäkään en luopuisi. Olen onnellinen. Olen rikas. Elämässäni on luovuttamattomia. Hetkiä. Ihmisiä. 

Aikaa vaan on niin vähän (vuorokaudessa, viikossa) verrattuna siihen, miten paljon niitä hyviä asioita on. 

Kuitenkin rajojaan on rajattoman, joustavankin ajateltava. Vaikka näkee paljon tehtävää, ei kaikkea tarvitse tehdä yhdellä kertaa. Tai yksin.

Huominen ei tule koskaan. Meillä on vain tänään. Joka päivä.

Turboahdetusta viikosta huolimatta hyvä olla. Minä osaan. Minä pystyn. Tälle päivälle viimeinen suuri puristus. Huomenna ehkä rennommin ja iltapäivällä melkein sitä ominta.

Ja sen jälkeen saa viikonloppu alkaa ja viikonloppuna minulla on aikaa itselleni. Sen lupaan. Ja niille lähimmille, joita on vain kaukohoidettu tai tekstiviestituettu, -ohjattu ja -käskytetty.

Tai voihan sitä vielä olla läsnä tänäänkin. Eikä vasta huomenna.

No jaa. Kai tässä ajanhallinnassa on vielä opettelemista.

Ehkä ensi viikolla?

tTM

Poikkeuksellinen veto

Nimittäin yhteenveto.

Olen harvoin (siis en koskaan) tehnyt yhteenvetoja liikkumisistani, joten ajattelin ihan vain vaihteen vuoksi listata viime viikon liikunnat teille. En todella tiedä, miksi innostuin tästä asiasta nyt. Ei ole edes mikään erityisen hyvä liikuntaviikko... No impulssiherkkyyteni on ihan laajalti tunnettua ystäväpiirissäni. Otsalohko saattaa puuttua kokonaan...

mitään en ole liikkunut!

Pääsiäisen aikaan uskaltauduin ensimmäiseen zumbaan vuoteen ja loistista oli saada juoksun ja sisäpyöräilyn rinnalle vaihtelua tuova hikilaji.

Maanantai juoksukävely 50 min, 6 km (tarkoittaa juoksua, jossa välillä käveltävä, koska mukana koira) 

Tiistai koiralenkki 1 t 30 min 8,7 km hyvässä seurassa (ja tällä en tarkoita koiraani...)

Keskiviikko koiralenkki 1 t 30 min 8,9 km + 1 t sisäpyöräily

Torstai lepopäivä

Perjantai lepopäivä (taas)

Lauantai 45 min zumba + 30 min fitflow jooga

Sunnuntai koiralenkki 1t 30 min 7,9 km hyvää seuraa ja valokuvausta, joten eteneminen suorastaan pysähtyi hetkeksi :) + 45 min sisäpyöräily + 15 min keskikehon muokkausta + 20 min venyttelyä

No olipa hyvä, että tein yhteenvedon. Olis varmaan kannattanut tehdä jostain muusta viikosta. Venyttely loistaa taas poissaolollaan, vaikka olen moneen kertaan kehunut täällä oppineeni läksyni ja huoltavani kehoani... 

Lepopäivät ovat varmaan ihan tarpeelliset, mutta niitä itse asiassa on kaksi vain siksi, että työ ja yksityiselämä vaati poikkeuksellisen paljon, mikä taas haittasi harrastuksiani - eli liikuntaa. (Oikeesti harmittaa, että en ehtinyt perjantain rutiiniksi muodostuneeseen pilatekseen, mutta pe oli sen verran kaaottinen, ettei siihen ollut kertakaikkiaan mahdollisuutta - voitte uskoa, että yritin!)

Tässä vaiheessa voi varmasti aika turvallisesti sanoa, että liikunta on vahvasti elämäntapa minulle. Se ei valitettavasti tarkoita, että siinä olisi tarvittava tasapaino. Yhteenveto teki hyvää. Heti löytyi korjattavaa :)

tTM katuvaisena 

Tervetuloa seuraamaan tosi-tv:tä

Alussa niitä oli 10. Ja jo etukäteen tiedettiin, että ne tulee putoamaan yksi kerrallaan. Tämän todemmaksi tämä ei tule. Tv:tä ei ole.

Lähtölaskenta alkoi sillä hetkellä, kun sekä riittävä määrä osallistujia ja tarvittavat olosuhteet olivat kasassa. Nähtiin, että oli turha enää pidätellä väistämätöntä. Lähtö ankarassa kisassa jokaiselle vuorollaan. Kyllä sen tiesi ne 10 itsekin. Eivät ne tulleet pysymään. Kerääntyivät lähteäkseen.

Yleisö istuu paikallaan henkeään pidätellen. Ne putoaa. Yksitellen.

Joskus jossakin käänteissä tuli kuitenkin kannustusta myös osallistujille. Että ei kai niitä nyt kaikkia tarvii pudottaa tai ainakaan niin nopeasti. Ohjelman tekijöille ehdoteltiin, että pidettäisiin vähän breikkiä. Että hyvin voi pitää väliviikkoja ja vaikka jättää kisan tähänkin. Että hyvä on näinkin. Tämä tilanne.

Aina löytyy niitä kiinnostuneita, jotka haluaa seurata jokaisen osallistujan jokaista vaiheita. Kuulla miten se putosi. Missä vaiheessa. Mikä oli vaikeaa, mikä helppoa. Kiinnostuneet iloitsevat kisan etenemisestä. Nauttivat loppujännityksestä.

Ehkä neljä ensimmäistä sai lähteä suhteellisen rauhassa. Tosi-tv ei ollut vielä löytänyt yleisöään. Mutta sen jälkeen kiinnostuneita on tullut enemmän. Niin kuin niitäkin, joiden puolesta loput voi jäädä. Miksi muutoksen vastustajia löytyy aina myös pelkistä sivustaseuraajista?

Kisan edetessä kiusaukset lisääntyvät. Tai lankeemuksiin suostumisella on enemmän vaikutusta. Tuntuu, että tuomarit muuttavat sääntöjä ja käyttävät Villin Kortin ja yhtäkkiä joku jo pudonneista palaa takaisin kisaan.

Kisaviikot venyvät. Putoajat levittäytyvät sohville ja rentoutuvat. Ei hätää. Ei tämä niin uhkaavaa olekaan. Saatiin taas yksi lisäviikko... Nyt näytetään, että meistä ei kannatakaan luopua. Paljon helpompaa kaikille, jos saadaan vaan jäädä tähän ja ollaan vaan kaikessa rauhassa tässä. Kaikki yhdessä.

No, ymmärtäähän kaikki sen, että ei se niin voi loputtomasti tilanne olla. Kaikkien on pudottava yksi kerrallaan. Väliviikkojenviikon jälkeen kisa jatkuu entistä tiukempana kohti finaalia. Viimeistä lähtijää tietysti juhlitaan asianmukaisin menoin ja lopussa odottaa kunnia ja glooria. Niin se on ja niin sen on mentävä!

Joskus äärettömän harvoin käy niin, että ohjelma lopetetaan kesken, mikäli se ei herätä kenenkään mielenkiintoa. Onneksi siitä ei nyt ole kyse. Tämä kisa viedään loppuun asti.

Villit kortit on käytetty. Viimeiset putoajat ovat nyt kentällä ja jokainen niistä putoaa. Yksi kerrallaan. 

Aika alkaa NYT!

tTM voitontahtoa täynnä

Ihan uutta tietoa

Maanantaina aloitan työmatkapyöräilyn (montakohan kertaa olen siitä maininnut aikaisemmin täällä ja kaikkialla muuallakin kuten lähikaupassa, salilla, töissä, jne). Ajattelin olla hyvissä ajoin valmiina, joten asian varmistamiseksi kävin Miehen kanssa seuraavan keskustelun:

TM: Voisitko pumpata mun pyörän kumeihin ilmaa?
Mies (tekniikan maailman takaa - ei todellakaan ole mainos!): Pumppasin jo.
TM: Ai. Mun pitäis varmaan käydä tuossa läheisessä pyöräilyliikkeessä opettelemassa se niiden pumpun käyttö. Kun siinä on se pumppu pihalla. Olis varmaan hyvä.
Mies: Miksi?
TM: No kun sillä meidän pumpulla ei saa mun pyörän kumeihin ilmaa.
Mies (laskee tekniikan maailman = alkaa kiinnostua keskustelusta): Minä pumppasin sillä ne renkaat. Miten niin ei saa ilmaa sun pyörän renkaisiin?
TM: Ai sillä meidän pumpulla? Ei se onnistu! Olen yrittänyt vaikka kuinka monta kertaa! (aavistus syyttävää sävyä äänessä - jaaaaa jälkeenpäin kaduttaa, että kerroin tämän)
Mies: Eihän se nyt niin vaikeeta ole.
TM (hieman jo hikeentyen): No, ei se vaan onnistu! Ihan hirveetä vääntämistä ja se jumii koko pumppu.
Mies: Avaathan sä sen venttiilin?
TM on hiljaa
Mies: Siitä pyörästä. Avaathan sä sen venttiilin? Renkaasta?
TM: Ai täh?!

Tätäkään en olisi tiennyt, jos eilen olisin kuollut.

tTM työmatkapyöräilijä - ihan kohta

Yllytyshullu ja virtuaalikukat

Ensin sitä lukee heiaheiasta, että Sisko on käynyt spinningissä (siis sen jälkeen kun käytiin yhdessä). Ja itse ei oo käynyt. Sitten sitä kirjoittaa heiaheiaan etukäteen "spinning" ikään kuin motivoidakseen itseään. 

Sitten sitä aivan liian lähellä sitä spinningiä tekee hyvässä seurassa 1,5 tunnin koiralenkin. Tulee kiireellä nälkäisenä ja väsyneenä kotiin ja toteaa, ettei jaksa/ehdi sinne he*****n spinningiin taas ja aina ja käyköön sisko, jos kerta jaksaa ja onhan tässä nyt kaikkea muutakin ja lepo on ihmiselle kuitenkin välttämätöntä.

Sitten sitä avaa sen heiaheian poistaakseen sen spinningin sieltä, kun ei sinne edes ehdi eikä pysty ja nukuttaakin niin, ettei silmät meinaa pysyä auki.

Ja arvatkaa mitä sitten??? No ne (siis sisko ja muut Ihanaiset) on jo käyneet kannustamassa sitä spinningin suorittamista (kun ne varmaan luuli - tai sitten ei - että mä olin jo käynyt siellä) ja sinne on tullut niitä kivoja kukkia (vaalean sinisiä) ja niitä hedelmiä...

Sitten niiden halvatun virtuaalihedelmien (ja niiden vaalean sinisten kukkien) takia sitä survoo hirveellä kiireellä treenikamat kassiin ja ryntää ovesta ulos (ettei tarvii poistaa niitä virtuaalihedelmiä sieltä heiaheiasta...). Ja ehtii loppujen lopuksi ihan hyvin sinne spinningiin. Mutta ei siinä vielä kaikki...

Sitten käykin niin, että se levollinen luotto-ohjaaja onkin poissa ja sitä sijaistaa se toinen, se jolla on se ADHD joka on superenerginen. Katsokaas kun superenerginen ohjaaja ja yllytyshullu treenaaja ei vaan oikein käy yhteen... Pitäis olla sellainen ohjaaja, joka sanoo, että nyt palautellaan ja ajetaan ihan hiljaa niin silloin se yllytyshullukin himmailis. Mutta kun se superenerginen ohjaaja huutaa, että "alkakaa jo tulla sieltä mukavuusalueeltanne!" niin yllytyshullu huutaa takaisin, että "se raja kuule ylitettiin jo 20 minuuttia sitten"!

Sen superenergisen ja sen yllytyshullun treeni päättyy niin, että yllytyshullu on tulipunainen ja pidättelee oksennusta ja se superenerginen jättää sen yllytyshullun tärisemään pyörän viereen ja kävelee poninhäntä heiluen ja klossikengät napsuen vetämään seuraavaa tuntia. Tunteetonta touhua...

Ihan ehdottomasti parhaita treenejä pitkään aikaan! Pelkkää loistavuutta! Jos ikinä maailmassa tästä toivun, niin mulla on hieno treeni takana.

Nyt täytyy mennä katsomaan heiaheiaan,  että mitähän sitä itselleen huomiseksi "motivaatioksi" sinne etukäteen kirjailis...

tTM levollisena ja tasapainoisena (my ass)

Väistämätön

Nyt siis olemme siinä oivassa tilanteessa (kevätauringon sokaisemina), että tiedämme kulkevamme vääjäämättä kohti onnistumista, terveyttä ja hyvinvointia. Vuosien räpistelyn jälkeen tämä on suoranainen helpotus! Tähän on tultu (mutkan kautta). 

Mutta ihan vakavastikin olen tätä mieltä. Tätä on jatkunut jo niin kauan, ettei kokonaisvaltaista paluuta entiseen enää ole. Tasapaino voi olla horjuva, mutta kuitenkin vallitseva. (Tai sitten olen saanut auringonpistoksen!)

Tänään puolentoista tunnin palautteleva, mutta reipas kävelylenkki. Heiaheiassa Ihanaiset tehneet taas uskomatonta tulosta! Ihan pakko avata kuntosalin huominen jumppaohjelma rinnalle auki. Huomenna parikin hyvää vaihtoehtoa. Siis sellainen pari, että ne voi hyvin vetää molemmat :) Ja kyllä on siinä huoltavaakin mukana (muutenkin kuin ajatuksen tasolla) eli siis ihan oikeasti voi vetäistä putkeen molemmat.

Kotimatkalla töistä istuin nenä litteänä bussin ikkunassa ja kyttäsin pyöräteiden hiekoitustilannetta. Näyttää jo paremmalta kuin ennen pääsiäistä, mutta lakasin-lakasin-koneille on vielä töitä... Maanantaina starttaa työmatkapyöräily... Että siihen mennessä pitäisi olla valmista! Jos laittaisi katujenkunnossapito-osastolle sähköpostia, että "voitteko lakaista reitin meiltä kotipihasta, sen ruskean oven kohdalta, sinne mun duunin alaovelle tai pyörätelineelle riittää ja siis kevyenliikenteenväylää, kun pyörällä pitäis päästä ja millään ei haluais, että mun ihanasta pyörästä menisi rengas, kun en sellaista itse edes osaa vaihtaa". Toki ne sitten tulisi ja lakaisisi mulle tien töihin. Ainakin luulis.

Voi kevät, että oot ihana!

tTM

Kesä tulee!

Meren rannalla asuvana selkeä kevään merkki on se, kun kuulee lokkien ensimmäisen kerran huutavan. Siitä tietää, että meri on auki. Se on lupaus, että kesä varmasti tulee. 

Aamullinen juoksulenkki oli nautinto jo sinällään, mutta lokkien huuto ja niiden kaartelu sinisellä taivaalla kyllä kruunasivat juoksun. Kesä on tulossa. Kevät näyttää vielä voimansa, vaikka talvi tänä vuonna vitkutteleekin lähtöään ja yrittää tehdä paluuta kerta toisensa jälkeen. Mutta niin se ei mene. Kevät on jo täällä ja kesä tulee. 

Olipa mahtavaa juosta voimistuvassa auringon paisteessa ja näissä ajatuksissa. Kesän tulo on kuin terveemmmän, kevyemmän elämän koittaminen kohdallani. Se on jo täällä ja se vain vahvistuu. Riippumatta siitä, miten paljon entiset, hyytävät tapani pyrkivät esille. Muutoksen suuntaa ei voi kääntää. Niin se vaan on.

Minun tarvitsee vain mennä virran mukana. Hölkötellä eteenpäin. Nauttia tuulesta, auringosta ja meren yllä kaartelevista lokeista. Ja luovuttava jostain vanhasta. Ei edes mistään sellaisesta, mitä tulisi ikävä. Oikeasti. 

Koko ajan mennään kohti parempia lenkkisäitä, pyöräilykelejä ja puistojumppia :) Mikä loistaava kesä meillä onkaan edessämme! Paremmassa kunnossa kuin viime kesänä - tai ei ainakaan huonommassa!

tTM kevätvillissä

Vapise (tero)!

Aku kommentoi hauskasta ilmiöstä mm zumbassa... kun se häviävän pieni (joo ihan varmaan) mutta selvästi ylimääräinen osa meitä heilahtelee iloisesti moisessa vatkauksessa. Tuttu ilmiö! Todentotta. Eilisen zumban jatkoksi kävin tänä aamuna sisäpyöräilytunnilla tärisemässä, tutisemassa, vapisemassa... Tekniikan avulla sen persuksen saa kyllä penkkiin liimattua niin kiihdytyksissä kuin muussakin menossa ja heilumisen saa helpostikin hallittua (pilateksen kovettaman keskivartalon - hah! - avulla), mutta sitä iloista tutinaa lihaksisen ruodon ympärillä... sitä ei hillitse mikään :) No ehkä aika sentään, kun tarpeeksi on veivattu ja sen tutisevan materiaalin määrä vähenee pikkuhiljaa.

Päästin muuten suustani (onneksi vaan Siskoni kuullen, koska hän on tottunut siihen, ettei mua kannata ottaa tosissaan) sellaisen "oivalluksen", että on taas aika ottaa meikäläinen puhutteluun. Tämä peli ei vetele! Sanoin nimittäin siskolleni (puhelimessa ja ihan tosissani), että ei kannata kuunnella itseään kovain tarkkaan (joutuu kato pitämään välipäiviä liikunnassa ja kaikkea sellaista...).

Tämän "oivallukseni" perään tuli täysi hiljaisuus myös puhelimen toisessa päässä. (Ilmeisesti Sisareni antoi minulle aikaa tajuta itse ajatukseni älyttömyys.)

Onneksi tajusin ihan itse ja melkein heti asian ulos suusta päästettyäni, että ehkä ei sittenkään noin... Jospa nyt kuitenkin tehdään niin, että kuunnellaan itseämme ja tehdään tarvittavat kompromissit. Intoilevan mielen ja kehon tarpeiden kesken! Niin kuin tänäänkin keskustelin samaisen Sisaren kanssa salilla:

TM: "Huomenna olis 10.30 zumba."
Sisar: "Reisissä kyllä tuntuu nämä kaksi edellistäkin. Olisko jo ylävartalon vuoro?"
TM: "En mä voi tehdä ylävartaloo, kun käsiä ei voi nostaa ylös ja rintalihakset ovat sikakipeet vieläkin sen salitreenin jälkeen!"
Sisar: "Ai niin sulla oli se."
TM: "Hmm. Tuleeks tähän nyt siis välipäivä?"
Sisar: *kohottelee kulmakarvojaan*

tTM viettää huomenissa välipäivää (melko varmasti) ja menossa ollaan oltu niin kovin, ettei ole ehtinyt edes pääsiäisherkkuja syödä - senhän vois ottaa huomenna takaisin! :)

Zumbaperä

Siskon luona pääsiäistä viettämässä. 

Minä ajattelin viedä siskon zumbatunnille. Että yhdessä mentäis kun se on niin hauskaa. Vaikka hauskaa se on yksinkin. 

Olin kokonaan unohtanut, että mähän en ole käynyt selän hajoamisen jälkeen zumbassa olleenkaan... Kun olen pelännyt sitä selän vatkaamista. Matoliike ei kertakaikkiaan ole ollut vahvuus viime aikoina.

Oho! Asia muistui mieleen oikeastaan vasta siinä vaiheessa, kun tultiin juhlapaikalle (edellisen tunnin mukavasti lämmittämään jumppasaliin)... No paljonko sitä siinä enää voi. Ei juurikaan mitään. 

Onneksi (?) tämän vuoden aikana olen tullut hyvin tietoiseksi selästäni ja tiedän kyllä miten se toimii ja mistä se ei tykkää. Ja hyvinhän se zumban kesti. Pahimmissa hyppelyissä ja ravisteluissa vaatii vaan vähän tarkkuutta. Ryhtiä. Ettei painu lysyyn missään vaiheessa eikä mistään kohti selkää. Ei oo paljon vaadittu.

eiku on...

Zumba on jostain syystä laji, joka saa aina miettimään takalistoaan... Ehkä siinä veivatessa tulee tietoisemmaksi asiasta. Zumbaperästä puhuttiin tunnillakin ihan opettajan toimesta. Haluan läskit pois selästä ja lihasta persuksiin! Siinäpä sitä on taas ylevää tavoitetta henkevälle ihmiselle! Syvällisyys on taas heppoisissa kantimissa.

Mutta hyvä uutinen on, että minulla on ohjelmistossani taas uusi (wanha) laji! Turhaan olen tätäkin arastellut. Kunto nousee kohisten ja kyljissä tuntuu. Etenkin haluan sen zumbaperän, mutta ei mulla vyötärölinjojakaan vastaan mitään ole!

Tanssillista pääsiäistä!

tTM

Hetken tie on kevyt

Ne, jotka haluavat nauraa lisää, käykää lukemassa Lyijypallon tekosyylista. Te joilla on taipumusta tekosyihin, älkää käykö, saatte huiman hyviä ideoita!

Tänään on helppo hengittää. Ei paina päätöksenteko (koska tein päätöksen nimenomaan Nainan mainitsemassa pisteessä, jossa oli PAKKO) ja tämän päätöksen kanssa eletään. Välillä vieläkin mietin teinkö oikean ratkaisun, mutta plussalista kuitenkin oli hivenen pidempi näin, eikä SWOTtikaan saanut painopistettä toisaalle kääntymään, joten näillä mennään.

Haikeutta ja etukäteiskaipausta. Uuden odotusta ja mahdollisuuksien näkemistä. Vanhasta irrottautuessa sattuu aina. Mutta ei aina ehkä näin paljon... Mutta aina muutoksessa jotain menettää ja jotain saa. Niin se elämä menee.

Eli hetkisen kevyttä edetä tämä elämä tuon päätöksenteon osalta. Muutenkin tämän päivän motto on, että tämä hetki on hyvä, joten miksi murehtia jotain sellaista, mikä ei juuri nyt ole tässä. Etukäteen murehtiminen on hukkaan heitettyä energiaa niin kuin jokainen meistä tietää. Jotain pientä kaunista ja onnellista on jokaisessa päivässä. Kauneushan on aina katsojan silmässä.

Pääsiäisloma on jo alkanut. Aamuinen koiralenkki takana ja salille vie tieni - joka on kevyt. Juuri tässä ja nyt.

tTM