Työmatka oli erittäin onnistunut liikunnan puolesta (muutenkin ihan ok). Yleensä reissuissa en saa liikuttua, mutta nyt otin sen tavoitteekseni jo pakkausvaiheessa ja sain huomata, miten vähän panostusta itse asiassa tarvittiin liikkumiseen reissussa. Mahtavuutta. Kolmeen reissupäivään mahtui vesijuoksua, uintia ja juoksua ulkona.
Kotiuduin sairastavan räkäisen perheeni luo, joka välittömästi vei huomioni ja energiani, kun astuin ovesta sisään. En mitenkään väheksy mieheni panosta poissa ollessani (päinvastoin! pärjäävät ihan hyvin ilman minua), mutta onhan se nyt ihan eri asia kun äiti tulee flunssaisen lapsen luo... Huoh! Kaikenikäiset jaksavat sairaudesta huolimatta vinkua, jos äiti on paikalla.
Kun siihen vielä lisätään se aika kuukaudesta, että paino nousee väkisinkin sen puolisen kiloa, niin yhtälö on valmis. Eteneminen on tahmeaa ja suunta hukassa. Aikaisemmin nurkan takana kuikuilleet kiusaukset kävelevät yhtäkkiä röyhkeästi nenän alle ja tekevät härskit ehdotuksensa keskellä päivää!
En ymmärrä, miten saisin muuten rationaalisen minäni ymmärtämään, että näinä heikkoina hetkinäni, kun tunnen kieltäväni itseltäni sellaista mitä muka tarvitsen, teenkin itselleni palveluksen. Miten se muka on niin vaikea ymmärtää, että se mitä oikeasti tarvitsen voidakseni hyvin on terveellinen ruoka eikä esimerkiksi rasva ja sokeri! Tässä hetkessä tajuan asian todella hyvin. Illalla kaappeja kaivellessani taas en.
Täytynee taas palauttaa mieleen sisareni opetus! Kun tekee mieli sokeria, mieti, tarvitsetko vai haluatko sitä!? Ihminen voi tarvita esimerkiksi elimen siirron, ei sokeria!!!!
Pysykää lujina!
tTM
Tiedän ton tunteen, mutta mulla siihen on toiminut täysin päinvastainen resepti: jos on sellainen päivä, että (muka) tarvitsee makeeta ja rasvaa tai muuten tuntuu, että mistään ei tule mitään kun ajatukset (ja hormoonit??) vaan kiertää samaa rataa, niin sitten ei auta kun syödä just (tai ainakin melkein) sitä mitä himoitsee. Ja välillä noina päivinä saattaa mennä sitten ns. överiksi ja se tietty harmittaa ja jonkin asteen morkkiskin on monasti seurauksena. MUTTA, se etten vaadi itseltäni ehdottomuutta näissä herkkuasioissa on tehnyt herkuttelustani huomattavasti vähäisempää ja olen aika hyvin päässyt eroon ahmimisesta ja itseni syyllistämisestä (joka on tosi kuluttavaa ja rankkaa).
VastaaPoistaJokaisella on tietty eri ongelmat ja eri tavoitteet, joten se mikä sopii yhdelle ei välttämättä sovi toiselle.
Itselläni on tämän hetken tärkeimpänä tavoitteena tasapaino ja vaikka pari kiloa mieluusti pudottaisinkin, on laihtuminen NYT vasta toissijainen tavoite.Hyvää oloa sinulle rakas TM!
Voi, Kiitos, Taina <3
VastaaPoistaOn ihan totta, että välillä on vähän löysättävä sitä pipoakin pään ympäriltä. Toivoisin vain ajatusmaailmani kääntyvän (ja onhan se tietysti vähän kääntynytkin) siten, että nämä minä-tarvitsen-suklaata-olot jäisi historiaan :) Voi olla ihan liikaa toivottu ja kyllähän ne huomattavasti vähenee sokeria rajoittamalla. Mutta siinäkin olet niin oikeassa, että tilanne ei ainakaan parane itseään sättimällä! Kiitos, kun annoit minulle vapautuksen, Ihana-Taina :)
Tsemppaus haleja täältä!!!!! <3
VastaaPoistaKiitos, Linda <3
VastaaPoistaTsemppirutistukset myös sinnepäin!!! :)