Ensimmäinen työviikko taisi kuitenkin olla jonkinlaista honeymoonia... Toinen viikko on nimittäin startannut sellaisin vaatimuksin ja sellaisella vauhdilla, että kyllä tuntuu taas. Pää ihan umpijumissa - ai niin ja hartiat myös.
Innostuin käymään pariin otteeseen keilaamassa, ensin tyttöporukalla ja sitten lasten kanssa. Luonteeseeni, kun ei mikään leppoisa myhäilevä sivusta seuraaminen sovellu niin riehuin keilaamassa ihan täysillä lapsiseurassakin... No onneksi ovat kovahermoista sakkia. Tällaisen kanssa sellaiseksi kasvaa.
Selkä kesti menon ihan hyvin, mutta nyt on hartiat aivan tuhannen jumissa. Tietysti samaan syssyyn työn aloitus - riippukeinussa makaamisen vaihtaminen raivokkaaseen tietokoneen hakkaamiseen - ei auta asiaa. Lihasrelaksantteja olen vetänyt jo parina iltana ja tilanne vähän hellittää, mutta jumitus on edelleen melkoinen. Huomenna alkuperäisen vaivan (välilevyn) takia fysioterapia, mutta saapahan taas fyssari ihailla kykyäni itsehoitoon! Hirveen kiva, kun päätä ei juuri käännellä... Että pitää! Aikuisen ihmisen! Sairaslomalle jääminen tuskin auttaisi, mutta ei myöskään ole mahdollista juuri nyt.
No, ihas sama (lainaus esimurrosikäisen sanastosta)! Minä jatkan menoani. Varovasti venytellen. Tänään aion käydä varovasti myös juoksemassa. Saahan nähdä, mitä hartiat siihen sanoo. Toivottavasti ovat mielissään! Minä ainakin olen. Jo työpaineet ajavat lenkille, vaikkakin paine työssäni enemmän kannustavaa kuin painostavaa. Mutta pää käy niin ylikierroksilla, että asioiden selkiyttämiseen lenkki soveltuu enemmän kuin hyvin.
Yrittäkääpä pysäyttää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos viestistäsi!