Pahin viholliseni (ja suurin rakkauteni) Sokeri on vahvasti liittoutunut Valkoisen Vehnän kanssa. Mikä siinä onkin, että nämä kaksi odottavat kärsivällisesti kuin diilerit koulun nurkalla. Pienikin heikko kohta valvonnassa ja ne hiipivät luokseni.
Tänäänkin se alkoi täysin viattomasti. Oltiin ystävän kanssa kaupassa ja hän etsi itselleen "jotain hyvää". Minä seisoin vieressä ihan vaan seurana. Ikuinen rakkauteni New York kurkisti hyllyltä merisuolalla ja valkosipulilla maustettujen bagelilastujen muodossa... No ajattelin, että nehän vois olla hyviä kahvipöytään...
Tällaista se on. Olen siis ihan vahdittava. Pitäisikö laittaa ilmoitus MOL:iin, että haetaan henkilökohtaista avustajaa. Mutta kun minä tarviin niitä kolmessa vuorossa! Kolmessa vuorossa joku näppäämään sormille, jos yritän ottaa jotain sopimatonta (eli vehnää tai sokeria). Personal Trainerin KOKO AJAN vierelle.
Olis muuten kova homma! En suosittele kenellekään. Pienikin herpaantuminen (esim vessassa käynti) ja johan olis asiakas kaapin syövereissä sokeria etsimässä tai epätoivoisena juoksemassa sukkasillaan karkkikauppaan... Se nimittäin on uskomatonta, että siitä vehnästä on AINA, poikkeuksetta sama seuraus: alan miettiä, että onkohan meillä mitään hyvää... Tekee mieli sokeria saman tien. Tästä olen päätellyt, että (ainakin mun kohdallani) valkoinen vehnä ja sokeri ovat jotenkin sukulaisia. Jos toinen pääsee elimistöön niin heti se kutsuu kaveria mukaan!
Nyt lähden "inhoan läskejäni"-lenkille ja tulen sieltä takaisin "rakastan juoksemista"-fiiliksissä! Jätän tämän vehnä-sokeri-epätoivon taakseni. Katselen merellistä maisemaa ja nautin hiekkatiestä jalan alla, tuulesta kasvoillani ja siitä, että voin juosta! Nähdään lenkillä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos viestistäsi!