Ensin on Tottumus. Tottumus pitää vanhasta kiinni. Tottumus on sitä mieltä, että jos jotain joudutaan muuttamaan, niin ollaan tuhon omia! Minua ei ole, jos en saa tehdä niin kuin olen aina tehnyt (tai viime vuoden ajan tehnyt).
Uuteen Elämääni totutellessa olen pitänyt kynsin hampain kiinni Tottumuksesta. Olen Suuresta Tarpeesta (kun ensimmäisten muutosten jälkeen painon pudotus hidastui tarvittiin tarkennuksia) tehnyt siihen pieniä muutoksia, mutta Tottumus on ollut toinen luontoni. Kun liikuntaa on X määrä ja ruokailutottumukset juuri totutun kaltaiset, pääsemme tavoiteltuun tulokseen eli hitaaseen, mutta varmaan painonpudotukseen. Hyvä. Tottumus on hyvä. Ei saa keikuttaa venettä, ettei tule Repsahdus kyytiin!
No sitten tulee jotakin, joka sekoittaa pakan. Sanotaan nyt vaikka, että L5-nikaman tienoilla on keskivertoa reippaampi välilevy, joka päättää pyllistää hyville aikomuksillesi kunnolla! Tämä hävytön temppu vie jalat alta ja liikuntakykysi osoittautuu varsin rajalliseksi. Liikuntamäärä X tuntuu kaukaiselta sohvalla maatessa, kun kenkien kiinni solmiminen on haave vain ja olohuoneen katon kuviointi on tutumpi kuin pystyasennon näkymät.
Silloin T tuplaantuu, tulee Tiedon Tarve. Pää-ihmisenä minä haluan Tietää (onneksi on ihmisiä, jotka osaavat vastata, Kiitos).
Mutta tämä pää-ihminen rakastaa käytännön neuvoja ja sellaisen sain kohtalotoverilta (edelleen Kiitos). Tämän ohjeen mukaisesti kaivoin kävelysauvat naftaliinista, puin jalkaan tukevimmat kenkäni, riittävästi vaatetta päälle ja kävelin Ulos!
Sain siis kahdelta eri lääkäriltä jokseenkin saman ohjeen: saat tehdä mitä vaan, mikä ei tunnu pahalta. Joo. Hyvä. Hiiviskelen sisällä ympäriinsä ja odotan, milloin jokin käsittämätön liike räjäyttää kivun selässä. Siltä pohjalta onkin hyvä lähteä kokeilemaan. Otetaan jälleen kerran esiin se käsittämätön seikka, että tämä alkuräjähdys tapahtui, kun kumarruin lattialla olleen käsilaukkuni puoleen... Ei ihan extreme-laji. Ei hyppyjä, ei tärähdyksiä eikä juoksua!
Aurinko paistaa, pakkasta on, mutta vaatteet lämmittää. Kävelin puolituntia sauvojen kanssa ympäriinsä. Jalka on kömpelömpi ja olin mokoman lenkkipahasen jälkeen niin väsynyt, että nukuin yli puolituntia, mutta ah mikä Onni! Olin tolpillani. Ei se nyt niin kamalalta tuntunut, vaikka pitikin kiertää isoimmat lumivallit sekä kuopat ja jäisillä pätkillä kaikki lonkkaleikatut mummot pyyhkivät ohi, mutta silti: Onni.
Teki mieli huutaa vastaantulijoille, että "Katsokaa, kun mä sauvakävelen!" Eli kuntoutus on alkanut! Minä en anna periksi, vaikka jalka vähän antaakin! Rakennan uutta väliaikaista Tottumusta. Liikuntamäärät tästä vielä paranee, vaikka puolimaratonia en tänä kesänä juoksekaan. Mulla onkin pidemmän aikaa ollut ajatuksissa pitää vähän ruokapäiväkirjaa ja tarkistaa syömisiäni nimenomaan terveellisempään suuntaan (ei niinkään vähentää). No nyt on siihenkin aikaa.
t Takis ylpeä sauvakävelijä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos viestistäsi!