Mahtavaa onnistumisen tunnetta seuraa aikas pian se vanha tuttu hoh-hoijaa! Hartiat ei ole kunnossa vieläkään - no en ole kyllä tekemisiäni juuri rajoittanutkaan (ja koneella olen taas). Viikonloppuni ei suinkaan ole ollut sokeriton... Nyyh! Selkärangaton tukeva tyttö!
Enemmän kuin syömisiini olen pettynyt asenteeseeni. Syyllisiä nimittäin on taas löytynyt kaikkialta muualta kuin peilistä. Miehen syy koska toi kahvipullaa. Lasten syy kun jättävät irtokarkkinsa olohuoneen pöydälle. Pelkkää vastuun ulkoistamista.
Onneksi varsinaiset syömiset on menneet hyvin, vaikkakin viikonloppuun mahtui kaksi ruokailua ravintolassa. Molemmilla kerroilla sentään söin salaatin (ja loistavia salaatteja söinkin!) enkä sortunut mihinkään raskaisiin ruokiin. Mutta herkkuja tuli syötyä. En voi edes yrittää kieltää asiaa... vaikka todella mieleni tekisi. Olen todella pettynyt itseeni ja onnistumiset tuntuu tosi kaukaisilta.
Välillä itsensä motivoiminen saattaa olla äärettömän vaikeaa, eikä ole edes mitään erityistä syytä mokomalle käänteelle. Ei PMS:ää, surua, sairautta, ei mitään ihmeellistä... Ainakaan mitään todellista. Hetkellistä matalapainetta ehkä ja sekin itse kehitettyä (sokeria varten kehitettyä). Todellisuudessa vain se, että sokeririippuvuus nostaa päätään ja itsellä ei ole minkäänlaista itsehillintää! Argggh!
Mutta vapaapäiväni kunniaksi aion hieman seikkailla blogiviidakossa etsimässä innoitusta ja taistella makean himoani vastaan! Veden juontia olisi syytä lisätä. Liikkumaan onneksi pääsee :) Näillä eväillä uuteen viikkoon! Kyllä tästä vielä noustaan, vaikka hetkeksi suunnan hukkasinkin (tai teeskentelin, etten muista, mikä se on...).
Toivottavasti teidän viikonloppunne on ollut parempi! Lunta ja hiihtosäitä odotellessa!
tTM
Harmi, että sinullakin ollut suunta hieman kadoksissa. Samanlaista eloa täälläkin, enkä voi kun kauhistella miten kovassa vanhat käytos- ja reagointitavat onkaan.
VastaaPoistaNyt on vaan yritettävä suhteuttaa asiat ja vaikeina hetkinä yrittää ottaa vaikka vaan kuinka pieniä baby-askeleita eteenpäin.
Nauti vapaa päivästäsi ja ajattele miten pitkällä olet jo!
Voih.. :( Mutta uskotko.. muistat tämän olotilan sitten kun seuraavan kerran meinaa suunta kadota.. ja kyllä se tulee katoamaankin vielä. Mutta se olotila pysyy koko ajan vahvemmin ja vahvemmin mielessä, ja se ajatus ettet halua tuntea enää näin. Se tekee sinut vahvemmaksi ja päämääräsi selvemmäksi :) Ne herkut maistuu suussa kuitenkin sen pienen hetken, mutta onnistumisen elämykset ja hyvä olo sekä mielessä että kropassa pysyvät <3 Tsemppiä sinulle :)
VastaaPoistaNo, nyt on yksi ryhdikäs päivä takana! Juoksin 1t 10 min lenkin, lämmittelyineen ja jäähdyttelyineen yht. 1,5 t. Oli tosi ihana ilma, aurinko paistoi ja jalka oli kevyt. Tuli todella hyvä olo ja tekemisen meininkiä juoksemisessa on muutenkin. Huomiseksi on ohjelmassa zumbaa. Kyllä tämä taas tästä lähtee. Ostin taasen alan lehden, jossa luvattiin treenamisen ja ravinnon tasapainon löytyvän :) Että alan sitten tutustua siihen seuraavaksi!
VastaaPoistaAurinkoista onnistumisten täyttämää viikkoa meille!
t. TM
Yhdestä hyvästä päivästä lähtee varmasti hyvä dominoefekti liikkeelle. :)
VastaaPoistaMinullakin on vähän omituinen vaihe meneillään. Hurja kiire oli omanlaisensa syy kaikkeen ja nyt pitäisi päästä aivan uudenlaiseen rytmiin. Vähän siihen pojan nimipäivää, toisen sairastamista ja lähestyvä syntymäpäivä ja ja ja... Mutta jonain aamuna maa on valkoinen ja eiköhän siitäkin saa lisätsemppausta kaikkeen.
Kyllä, minä uskon vahvasti myöskin dominoefektiin! :) Tämän vuoden aikana paluu siihen normaaliin (eli Uuteen Elämään) on kuitenkin koko ajan helpompaa, selkeämpää, luonnollisempaa... Se vaan raivostuttaa, ettei pysy koko ajan kuosissa niin kuin haluaisi! Mutta ehkä tämä on ihan inhimillistä ja kysehän on oikeasti vain päivästä tai kahdesta, kun ajatellaan, että minulla on tavoitteena päästä tavoitepainooni vuodessa ja muuttaa toimintatapaani koko loppuelämäkseni... Mitä sen rinnalla on päivä tai kaksi? Ei yhtään mitään.
VastaaPoistaPitäisi olla ylpeä, että löytyy se halu ja keinot palata ruotuun. Tässäkin viestiketjussa kuuluu rivien välistä meidän (liian?) kovat vaatimukset itsellemme. Yritän taas kääntää ajatusta siihen suuntaan, että hyvällä mielellä mennään, erehdyksistä oppien, mutta ei rankaisten.
Ja kyllä, lumi nostaa mielialaa ihan väkisin. Tosin täällä etelässä meillä on syksy kauneimmillaan juuri nyt! Että vielä ei osaa lunta odottaa (tosin se voi tulla vaikkei niin odottaisikaan :)).
Tuo suhteuttaminen pitäisi todellakin muistaa vaikeina hetkinä: mitä on päivä tai kaksi koko elämän kaaressa?! Ja miksi on niin aina niin kovat vaatimukset itselleen??
VastaaPoista