Sivut

sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Samaan aikaan muualla

Olin viikon muualla. Lasten harrastusten perässä keskellä metsää. Leirillä. Ruoka tuli keittiöstä ja siihen ei pystynyt itse vaikuttamaan. Viime kesänä sen laatu oli ihan ok. Tänä vuonna huomasi selvästi - ei keittiön muuttuneen vaan omien ruokailutottumusten muuttuneen ja niinpä oli jo ensimmäisinä päivinä lähdettävä kylältä hakemaan hedelmiä ja vihreää muutakin. Samoin perunapohjanen ruokavalio tuntui ihan kestämättömältä, kun itse en ollut syönyt perunaa juuri lainkaan puoleen vuoteen.

Ihan mukavaa huomata, että jotain on ruokarintamalla saanut aikaan, kun kaipasi vihanneksia viime vuodesta poiketen ja niin muuten kaipasi lapsetkin. Tekivät palautteen pienelle kioskille, että herkut on kivoja, mutta kannattaisi myydä myös hedelmiä :) Saahan nähdä vaikuttaako mihinkään.

Leiri tarkoitti aika pitkälle liikkumattomuutta minulle. Istuskelua ja odottelua. Toinen harrastukseni käsityöt kukoistaa, mutta esimerkiksi ihana työmatkapyöräily jää automaattisesti kokonaan pois päivittäisen hyötyliikunnan listalta. Mutta ilokseni voin kertoa, että kävin sentään juoksemassa kolme kertaa viikon aikana: ensimmäinen lenkki oli rentoa lönköttelyä puoli tuntia, toinen rentoa lönköttelyä tunnin ja viimeinen reipastahtinen puolituntinen. Olin oikein tyytyväinen. Juoksu kulki taas helposti. Varsinkin pitkä rento lenkki oli oikea nautinto! Tuntui, että olisin helposti juossut pidempääkin, mutta aika oli rajallista.

Ilolla voi todeta juoksun taas toimivan, kun sai vähän välillä levätä. Valitettavasti koira on loukannut jalkansa, joten sitä ei voi nyt lenkittää... Tylsää. Olisin ollut pitkän rantakävelylenkin tarpeessa, mutta täytyy mennä ilman koiraa. Ehkä tänään voisi pyöräillä! Katsellaan, ihana vapaa päivä ilman varsinaista ohjelmaa ja pari viikkoa hajanaisia työpäiviä ja sitten alkaa viiden viikon varsinainen LOMA! Sitten on aikaa urheilla, palautua, levätä ja nauttia kesästä! Sitä odotellen.

1 kommentti:

  1. Tsemppiä projektiisi ja erinomaisia kesäisiä hetkiä niin liikunnan kuin muunkin elämän puitteisiin Sinulle.

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!