Sivut

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Villi ja vapaa...

... voi olla niin monella tapaa...

Joopa joo. Eilen sitten nimet paperiin ja harkinta-aikani (no oikeasti irtisanomisaikani) kuntokeskuksesta on alkanut. 




Iltasella treeni kulki hyvin ja tapasin sekä vanhan PT:ni (siis ne muutamat ilmaiset kerrat, jotka eri sopimustyyppien vaihtojen myötä minulle lankesi) että kaksi ohjaajaa, jotka ehdottomasti kuuluvat suosikkeihini. Vaihdettiin kuulumisia, juteltiin kesälukkarista ja toivoteltiin aurinkoista kesää. Kenellekään en saanut sanottua, että olen irtisanoutunut. Vielä en kärsinyt puhua siitä.

Vaikka pieni haikeus väritti iltaa asian johdosta, olen oikeastaan aika onnellinen ratkaisustani. Eipähän tarvitse sitäkään murehtia, ettei ole maksamaansa palvelua hyödyntänyt. Ei tuo nyt varsinaiseksi murheen aiheeksi muodostunutkaan missään vaiheessa, mutta kuitenkin. Ei muodostukaan.

Jatkossa haaste on liikkeellä pysyminen, vaikken kyllä millään muotoa pelkää, että tästä liikunta jotenkin vähenisi, saati loppuisi. Liikunta siinä nimenomaisessa liikuntakeskuksessa vain loppuu. Heinäkuun lopussa. Siihen asti voin roikkua siellä vaikka aamusta iltaan, jos siltä tuntuu.

Kesälukkari itseasiassa näytti hyvältä, joten tulee siellä varmasti pyörähdettyä useamman kerran (nyt kun ei enää painetta ole). Olen saanut keskukselta paljon. Olen oppinut, saanut kokeilla uusia lajeja ja etsiä rajojani. Liikun säännöllisesti nykyään. En enää tarvitse sitä täyden palvelun keskusta tuekseni. Olen valmis seikkailemaan itsenäisesti.




Aika aikaansa kutakin ja nyt uusia seikkailuja kohti!

tTM

2 kommenttia:

  1. Onhan sinulla siis vielä reilu kuukausi aikaa lievittää eroahdistustasi! :) Ehdit hyvästellä kaiken siellä ja löytää tilalle uutta.

    Ei meidän TM:n liikkumiset mihinkään lopu, eikä edes vähene. Hän on lujatahtoinen aktiiviliikkuja, joka ei erokuohuissa jää paikalleen, vaan liikuttaa itseään monipuolisesti, nauttien ja itsensä haastaen!

    Ihanaa viikon jatkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulle myös Ihana-Kaneli! Kiitos kauniista sanoistasi!

      Uskon itsekin, mutta vanha on aina niin turvallista ja uusi ihmeellistä. Sitä kohti sitten vain :)

      Poista

Kiitos viestistäsi!