Sivut

lauantai 29. lokakuuta 2011

Tuloksia

Olen tässä jo jonkin aikaa voihkinut, että tällä sapluunalla ei mitään tapahdu. No ei kai.

Jos ei muuta mitään, mikään ei muutu!




Niinpä sitten päätin tehdä rankan vedon ja ylittää sen rajan, jonka ylitystä olen välttänyt vuosikaudet. Tein radikaalin muutoksen ja yhdenlaisen tuloksen voi lukea blogin oikeasta reunasta, painon kehitystaulukosta. Olen vähän äimistynyt ja jkv skeptinen vaakamme toimivuuden suhteen, mutta sama tunne välittyy myös vaatteista. Ei kiristä enää niin kuin muutama päivä sitten. Vyö solahtaa viimeiseen reikään niin kuin ei muualla olisi koskaan ollutkaan.

Hiljaiseksi vetää.




Omituisinta on se, että en ole ollut nälkäinen missään vaiheessa. Siis tietysti ennen ruokailua jonkinlainen nälän tunne hiipii sisuskaluihin, mutta minulla ennen vanhaan nälkä saattoi hyvinkin kalvaa tunnin ennen lounasaikaa.

Kai kyse on jonkinlaisesta omanlaisesta karppaamisesta - no VHH:sta joka tapauksessa. Lopetin leivän - jonka jälkeen myös hinku sokeriin katosi. Niin katosi myös vatsan alueen turvotuskin ja se pönöttävä olo, joka keskivartalooni usein varsinkin illasta hiipi. (Ennestään ruokavaliostani poistettua siis oli peruna, pasta ja riisi).

En suosittele yhtään mitään yhtään kenellekään. Tämän kokeilun pitkäaikaisvaikutuksista emme todellakaan tiedä mitään! Nyt on ihan ok olo. Hyvin jaksoin tunnin lenkin illalla hölkötellä (ohuesti ottaa päähän se, että olen koirankin kanssa juostessa sen verran nössö, että en uskalla mennä purtsalle tai valaisemattomalle rantalenkille juoksemaan, mikä tarkoittaisi pehmeää alustaa vaan juoksen asfaltilla, kun on valoa ja muita ihmisiä siellä...) eilen illalla. Yhtenä hyvinvoinnnin mittarina pidänkin sitä, että jaksan hyvin treenata. Ainakin tähän asti olen jaksanut ihan normaalisti.

Vaikka taas hysteerinen reaktioni lähti vaa'an lukemista, kuitenkin kaikkein eniten haluaisin olla vahva ja toimiva! Mutta jokainen pudotettu gramma on vähemmän mukana raahattavaa juoksulenkillä ja siitä iloitsen! Voi miten ihanaa kohta on juosta, kun olo on keventynyt vielä pari kiloa! <3



tTM joka jännittyneenä odottaa, millaisia tuloksia on edessäpäin...

3 kommenttia:

  1. Mahtavat tulokset muutamassa päivässä! Ja olo varmasti miljoona kertaa parempi!? Hienoa!

    VastaaPoista
  2. Vau, hurja muutos muutamassa päivässä!

    Itsekin koen, että leivän mussuttaminen tekee olon turvonneeksi. Hiilareiden runsas syöminen väsyttää ja ei ainakaan hillitse millään tavoin makeanhimoa. Itse olen päätynyt siihen, että syön keskimäärin kaksi ruisleipäpalaa päivässä eli hallitusti :)

    Rentouttavaa lauantai-iltaa ja tsemppiä matkallesi!

    VastaaPoista
  3. Taina: Kyllä! (valitettavasti olen niin numero-orientoitunut, että on paljon parempi olla nyt, hitsi!)

    Kaneli: Minulla on ollut aikaisemminkin kausia, että olen syönyt leipää hyvin vähän (no juurikin sen pari viipaletta päivässä). Nyt viime aikoina ole kuitenkin syönyt 4-5 viipaletta päivässä ja se on liikaa mun mahalle. Tulokset ovat hurjia, mutta tasaantumaan päin ja nyt pitää miettiä tarkkaan liikeitä tästä eteenpäin, mutta uskomattoman hyvä olo ainakin toistaiseksi ollut.

    Tsemppiä teille molemmille!

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!