Sivut

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Suru





En olisi uskonut, miten totaalisesti voi elämä pysähtyä. Itse ja oma perheeni ovat kunnossa, että ei täällä sellaista hätää ole, mutta lähellä tapahtui se pahin, jota vanhempana ei koskaan haluaisi kohdata. Typerä ja arkinenkin onnettomuus muutti yhden perheen elämän lopullisesti ja löi ilmat pihalle myös meiltä lähellä olevilta.

En kaipaa lohdutuksen sanoja, eikä tähän sanoja olekaan. Sen tässä on saanut huomata, että jokaisen suru on täysin ja ihan kokonaan henkilökohtainen. Itse olen voinut auttaa käytännön asioissa. Itseä on auttanut mm hieronta. Suru-uutisen jälkeen jumittuivat hartiat tunneissa niin jumiin, että pää ei kääntynyt. Itku tuli, kun hieroja aukoi noita surun solmuja selästä.

Parhaiten auttaa tuki normaaliin elämään paluussa. Ihana oli pitkästä aikaa lukea teidän kaikkien blogeja ja innostua liikkumisesta uudelleen.

Tänään juoksin metsässä. En nähnyt ristin sielua. Vain metsä ja minä (ja koira jossain omilla retkillään lähipusikoissa - periaatteessa mukana). Tekipä hyvää. Paluu normaali elämään on alkanut.

Tiukka työpuristus ja työmatkat tulossa. Viime kerrasta viisastuneena otan urheilukamat mukaan työmatkallekin ja aion niitä käyttääkin! Onneksi mukaan lähtee muitakin urheiluhulluja. Reilun viikon päässä siintää ja viikon lomamatka - lenkkarit lähtee lomallekin :)

Aurinkoa!

tTM

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!