Sivut

torstai 15. syyskuuta 2011

Mikä juttu?

Mikähän siinä liikunnassa on sellaista mikä tekee siitä toisen jutun ja toisen taas ei? Välillä kun kulkee täällä blogimaailmassakin, tuntuu, että ihmiset suorastaan puolustelevat urheiluharrastuksiaan. En näe koskaan liikuntaraportteja minkäänlaisena kilpavarusteluna vaan päin vastoin. Ihanan motivoivaa lukea energisten ihmisten liikuntapäiväkirjoja, saliohjelmia ja lajiesittelyjä. Kuitenkin on niitäkin, jotka kokevat, ettei liikunta koskaan tule olemaan "mun juttu". Voiko niin olla? Minun on vaikea käsittää, että olisi ihminen, joka ei ikinä saisi mitään nautintoa liikkumisesta.

Minun kohdallani tarina on melko tavallinen. Taustalla ylipainoa ja tyytymättömyyttä elämään (vaatteiden kiristämiseen lähinnä). Minäkin aloitin satunnaisilla kävelylenkeillä, mutta aika pian siirryin jo sauvakävelyyn. Harvakseltaan ja lähinnä viikonloppuisin vähän pyöräilyä. Asiat on vaan jotekin liukuneet tähän, missä nyt ollaan. Harva se ilta jotain liikuntaa. Täytyy myöntää liikunta on jo osa arki-iltojani, eikä pelkkää viikonlopun viihdekäyttöä. En enää missään kuuluttele, että voisin päästä tästä eroon, jos haluaisin. Tuskin voisin. Tuskin kukaan uskoisi.

Ja kuka tahansa, joka on tässä samassa koukussa, tietää hyvin, mitä urheilun tuoma mielihyvä parhaimmillaan on!



Ihan oikeasti tunnen (ainakin yhden) ihmisen, joka on vakavalla naamalla sitä mieltä, että urheilu on vaarallista ja turhaa. Ainoa järkevä liikuntamuoto on hyötyliikunta ja sitäkin tehdään silloin, kun julkiset tai pahimmillaan taxi ei pääse enää lähemmäs kohdetta johon haluamme siirtyä... Samaan aikaan kyseinen henkilö ehdottomasti on henkisen hyvinvoinnin puolesta puhuja. Fyysinen hyvinvointi koostuu hänen mukaansa ihan muista asioista kuin liikunnan vaikutuksista. En sano, että hän eläisi epäterveellisesti. Ei suinkaan. Mutta liikunta ei hänen arvoasteikollaan ole yhtään millään sijalla.

Erilaiset liikunnan yhteydessä tapahtuneet tapaturmat, jopa kuolemaan johtaneet, vahvistavat vain hänen käsitystään urheilun tarpeettomuudesta, jopa vaarallisuudesta.



Ei se mitään. Jokaisella meillä on ne omat juttumme. Asiat joista tulee hyvä mieli ja hyvä olo. Ja niin sen pitää ollakin. Itselle liikunta taas on niin tärkeä osa hyvinvointia, että ilman sitä tuntuisi mahdottomalta pärjätä ja jaksaa pidemmän päälle arjessa. Se toimii stressin purkajana, mutta juoksu on ihanaa myös silloin, kun joku onnistuminen on tuoreena mielessä.



Kohtuuden opettelu on minun haasteeni. Edelleen. Olisi ihanaa oppia liikkumaan niin, ettei aika ajoin heiaheiassa toistuisi kuvio: hillitön treeniputki ja sairaspäivät (flunssa) heti perään, kun elimistö pistää stopin päälle. En tiedä, onko se oikeasti näin. Flunssia tulee aina silloin tällöin ja kyllä tämä kuvio on nykyään paljon harvemmassa kuin aikaisemmin, mutta tällaisen säännönmukaisuuden olen huomaavinani.

Mutta eikös se ole niin, että tiedostaminen on jo ensimmäinen vaihe ongelman käsittelyä. Eli toivoa on. Ehkä saan väännettyä pääni sellaiseen moodiin, että huoltavat lajit tulevat pakottamatta osaksi liikuntarutiinejani.

Urheilu on mun juttu (hierojakin sanoi, että selän lihaksista voisi päätellä, että mulla on joku urheilutausta... Joo ihan varmaan. Nyt saattaa olla niin, että hän halusi pitää mut asiakkaanakin :)).

Olen liikuntariippuvainen ja ylpeä siitä :)

tTM

4 kommenttia:

  1. Minä sanoin ennen, että inhosin liikuntaa. Kuulostaa uskomattomalta omissa korvissa nyt. :( Mutta toisaalta en ollut osunut kokeilemaan mitään niin hauskaa kuin zumba ja sen jälkeen ei ole ollut enää mitään isoa kynnystä kokeilla kaikenlaista muutakaan - joista läheskään kaikista en toisaalta ole pitänyt.

    VastaaPoista
  2. Olen pari kertaa käynyt lukemassa, mutta en ole kommentoinut aikaisemmin :)

    Minä, vanha sohvaperuna, joka inhosin liikuntaa, liikun nykyään hurjasti. Vuoden tässä välissä yritin pärjätä vain kuntosalilla ja lenkkeilyllä. Ei siitä mitään tullut. Paino nousi ja päässä kiristi. Nyt liityin takaisin salin kokoaikajäseneksi ja pääni voi paremmin. Musta on tullut jumppahullu ja olen ylpeä siitä :)

    VastaaPoista
  3. Kyllä liikunta on iso osa hyvinvointia ja jaksamista minun mielestäni. Ja ihminen on kokonaisuus ja siihen vaikuttaa niin fyysinen kuin henkinenkin jaksaminen. Treenikärpäsen purema on ihana, ja se mielihyvä/endorfiini mikä kropassa treenin jälkeen jyllää, sen haluaa kokea aina uudelleen ja uudelleen. Tietysti treenaamisessakin pitää olla kohtuus, jonka opettulu voi olla haastavaa. Jos treenaa liikaa voi mennä ylikuntoon. Ja olen itsekin huomannut enemmän treenattua flunssat iskee helpommin. Kaitpa se vaan jotenkin vaikuttaa vastustuskykyybn, ainakin treenihurmion alkukuukausina.

    Ja kyllä olen paljonkin tavannut työssäni ihmisiä, jotka eivät liiku, eivät kertakaikkiaan ole liikunnasta/urheilemisesta kiinnostuneita. Syitä on monia ja yhtenä isoimpana kova kiire työelämässä ja stressi. Ei vaan jaksa enään iltaisin ajatella mitään aktiivitoimintaa. Tai kouluajoilta on tullut kammo, joka on vaikea voittaa.

    VastaaPoista
  4. Mielihyvän täyteisiä syyspäiviä Sinulle niin liikunnan kuin kaiken muunkin kiinnostavan parissa.

    Käypä tutustumassa blogiini http://kuntoguru.blogspot.com, jota olen kirjoitellut jo yli 1000 päivän ajan.

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!