Notkahdusten (eli painon nousujen) kautta tämän aamun hienoon tilanteeseen, jossa tuli uusi kiloalitus. Hyvä, muttei yllätys. Näinhän tämän kuuluu mennä. Tätähän tässä ollaan tekemässä.
Todella varma olo, että homma toimii ja tämä onnistuu. Ja silti kirkkaasti matalapaineisin projekti mihin kuunaan olen tarttunut. Aloitin tämän laihdutus/elämäntapamuutoksen sillä periaatteella, että tämä kerta on nyt viimeinen. Minä tiedän, mitä teen ja nyt teen sen! Samalla ajattelin, että olisi viisasta käydä läpi koko historiaansa ja miettiä kuinka tähän on tultu. Mikä minun elämässäni teki minusta näin epävarman tunnesyöpön. Aiheuttiko epävarmuus syömisen vai lihominen epävarmuuden?
En tiedä johtuuko matalapaine siitä, että yrittää pakottaa esiin todellisia (tai olemattomia) syitä, joiden vuoksi en arvosta itseäni tämän enemmän. Välillä kieltämättä tuntuu, että yritän väkisin kaivaa syyn tai ongelman, jota ei juuri siinä kohti ehkä olekaan. Tai projisoida oma itseinhoni jonkun muun ajatuksiksi. Siis että tuo ei arvosta minua, koska minäkään en arvosta itseäni...
Vai voiko matalapaineeseen olla jokin muu, ihan fysiologinen syy, joka johtuisi esimerkiksi kevyestä syömisestä? Tietääkö joku? Liikuntaa sen sijaan en voi syyttää, koska siitä tulee niin hyvä olo ja välillä tuntuu, että se on ainoa mikä helpottaa vellovia ajatuksia! Tämän aamun treeni oli kertakaikkisen ihana ja huomenna hiihtämään on suunnitelmani (jos pakkanen sallii)!!
Niin ja ihana tarina tosi elämästä: sisareni näki unta, jossa minä tulin hänen luokseen, kun hän oli syömässä vaahtokarkkeja ja mä sanoin, että älä tee tuota itsellesi! Niin sitä alitajunta pukeutuu milloin mihinkin hahmoon :) Mutta siis: tuleen ei jäädä makaamaan vaan matkamme jatkuu eteenpäin! Ei tehdä tätä itsellemme! Me ansaitsemme parempaa! Eikun tulta päin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos viestistäsi!